perjantai 3. maaliskuuta 2017

Lyhyt tukka vs pitkä tukka


Viimeisimmän vuoden aikana olen tullut kokeilleeksi tukkaani vaikka mitä pituuksia. Vuosi takaperin se oli pitkä pehko, josta olen matkannu kerta kerralta vain lyhyempään ja nyt tällä hetkellä päässäni on lyhyt, kaunis pixie-leikkaus. Viimeisin vuosi onkin ollut yhtä tukan lyhennystä ja kaikki pituudet on tullut kokeiltua. Jopa ne joihin en olisi koskaan ajatellut uskaltautuvani. Nyt päätinkin koota pientä omakohtaista plus-miinus listaa pitkästä tukasta, polkasta ja pixiestä

Pitkä pehko
+ Äärettömän monipuolinen kampausten kanssa ja myös kaikki letittäminen ynnä muu on helpompaa kun tukka ei lopu kesken vaan sitä piisaa ja piisaa.
+ Helppo luonnonkiharan kanssa, koska tukassa on niin paljon painoa, ettei kiharuus tunnu ollenkaan pahalta ja kurittomalta
+ Minulle tuttu ja turvallinen, päässäni on vuodesta toiseen komeillut pitkä pehko.
+ Hyvin hoidettuna ja laitettuna upea, terveet ja laitetut pitkät hiukset yleensä herättää ihastusta ja ihmetystä.
- Aikaa ja hoivaa vaativa, kihartaminen, suoristaminen ja muu laittaminen on melkoisen aikaa vievä prosessi, koska tukkaa vain riittää. Myös kaikki hoito toimenpiteet pitää olla kunnossa, kosteutus sun muu, jotta tukka on ja pysyy kauniina, etenkin jos värjäilyjä harrastelee.
- Väri menekki on aivan tolkuton ja niiden ylläpito voi käydä kalliiksi, etenkin shokkivärien kanssa. Myös shampoo ja hoitoaineet ovat nopeasti kuluvaa tavaraa.
- Lämpimät kesäpäivät tuntuvat entistä lämpimämmiltä kun niska hikoilee tukan lämmittävästä vaikutuksesta. Toinen vaihtoehto on päänsärkyä aiheuttavat ponnarit ja nutturat, se tukka kun vain painaa ihan tolkuttomasti.
- Luonnon kiharaan yhdistettynä, sateiset ja tuuliset päivät ovat inhottavia, vaikka tukka olisi kuinka kivasti, on se ulos astuttaessa piloilla.


Pirteä polkka
+ Yllättävän monipuolinen, kiharrus ja letittäminen ynnä muu onnistuu niin kuin pitkänkin kanssa, useimmiten se vain vaatii enemmän sorminäppäryyttä kuin pitkän kanssa, koska tukkaa on rajoitetusti.
+ Tökötti menekki on huomattavasti pienempää.
+ Hoidon tarve ei ole niin järkyttävä kuin pitkän kanssa, koska latvat ovat luonnolisesti paljon tuoreemmat kuin pitkässä, jolloin kärsimis lista on huomattavasti lyhyempi
+ Helppo vaihtoehto piristystä kaipaavalle pitkä tukkaiselle henkilölle. Menetys ei ole niin suuri, mutta kokonaisilme muuttuu heti.
- Luonnonkiharan kanssa suurempi tahtojen taistelu kuin pitkä tukka. Tukan paino on huomattavasti vähäisempi, joten kuriton kiharuus on arkipäivää ja laittamiseen saattaa upota aikaa.
- Helppo arki ponnari tai letti ei välttämättä onnistu tukan lyhyyden takia, joten hätäiset laittoratkaisut ovat pois pelistä.
- Kelirajoitteisuus on yhtä paha ellei pahempikin kuin pitkän tukan kanssa, koska keveytensä puolesta menee kiharuus ja pörröisyys hyvinkin holtittomaksi. Helpommin käy kun painaa pipon päähän ja tukka kokonaan sen alle ulkoilmailun ajaksi.
- Kasvaa melkoisen nopeasti ulos mallistaan, kuitenkin polkkatukka on kauneimmillaan vasta leikattuna suorien linjojen kera.


Peloton pixie
+ Rohkea valinta, etenkin pitkän tukan taikka ihan vain polkan jäljeen. Mitä radikaalimpi on pituusero vanhaan, sitä enemmän se saa suut loksahtamaan auki.
+ Tökötti menekki on hyvin vähäistä ja muutenkin hoito ja värjäys toimenpiteet ovat yksinkertaisempia ja nopeampia kun tukkaa ei ole paljoa. Tämä tukan pituus vapauttaa melkoisen kivasti kantajansa monivaiheisista tukan hoito prosesseista, koska tukan kunto pysyy hyvänä kuin itsestään, latvat kun ovat niin tuoreita. Ja tietenkin, mitä lyhyempi leikkaus on, sen tuoreempia ovat myös latvat.
+ Luonnonkiharat eivät tässä pituudessa aiheuta harmia, saattavat jopa tuoda kivan pienen lisän leikkaukseen. Myöskään kelit eivät aiheuta mitään suurempia päänvaivoja, täydellistä!
+ Laittaminen ei voisi olla tämän helpompaa, pieni vahan puristelu saa tukan näyttämään hyvältä. Halutessaan tässä kohtaa voi unohtaa kokonaan muotoilurautojen olemassaolon.
- Erikoisempi värjäys, kuten liukuväri tai raidat vaativat omaan päähän tehtynä jo hieman sorminäppäryyttä, koska tukka loppuu melkoisen lyhyeen. Myös erikoisempi laittaminen, letit ja tötteröt, vaativat sorminäppäryyttä ja tarkkaa tekemistä tukan lyhyyden takia.
- Kasvaa todella nopeasti, tai siltä se tuntuu näin lyhyessä pituudessa, kampaaja käynti kerran kuukaudessa ei ole ollenkaan liioittelua. Ja mikäli ei halua hiuksien kasvavan korvien päälle kuukauden välin aikana, kannattaa itse opetella napsimaan ylimääräisiä pois.
- Laittamisen kannalta ei niinkään monipuolinen, koska tukkaa on minimalistisen verran, oikeastaan laittaminen rajoittuu mahdolliseen päälitöyhtöön eli mielikuvitusta vaativaa puuhaa.
- Pois kasvattaminen vaatii kaikkien vähemmän mukavien välivaiheiden kestämistä.


Tässä oli minun mieleen painuvimmat plussat ja miinukset kustakin leikkauksesta. Tottakai myös jokainen tukka ja kantaja on erilainen, jolloin minun listaamat plussat voivatkin olla toisella henkilöllä miinuksia. Kuitenkin niin henkilökohtaisia nämä tukka jutut.

Viimeisin vuosi ja kaikki nämä pituudet ovat opettaneet minulle niin paljon omasta tukasta, miten se käyttäytyy milloinkin. Viimeisin ja suurin hämmästys tapahtui pixiee leikatessa, jossa paljastui niskani olevan yhtä pyörrettä, pyörteitä pyörteiden perään. Aikaisemmin en ole tätä edes tiennyt, vaan aina ihmetellyt, miten tukan piikki suoraksi saaminen voi olla niin mahdoton tehtävä. Nyt tiedän vastauksen siihenkin monta vuotta askarruttaneeseen kysymykseen. Aina oppii uutta.

Olen tällä hetkellä niin tykästynyt uuteen paljon lyhyempään tukkaani, etten ainakaan heti ole sitä pois kasvattamassa. On jotenkin mukavaa kun tukka näyttää hyvältä jo pienenkin vaivan jälkeen. Kuitenkin kaikkein suurimpana mukavana piirteenä on se ettei pyörteet ja kiharuus aiheuta enää päänvaivaa, vaan näyttävät hyviltä juuri sellaisena kuin ovat. Tätä tunnetta olen kaivannut jo vuosia, sitä että tukkani on mieleinen juuri sellaisena millainen se on, ilman mitään kidutuksia. Myös palaute uudesta tukastani on ollut pelkästään positiivista muilta kanssa ihmisiltä.

-tukka rakastunut Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti