Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukkalaite testi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukkalaite testi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kihara kokeilu


Sairastellessani tuli jonkin verran ihmeteltyä Youtuben ihmeellistä maailmaa, jollain tavalla aika oli saatava kulumaan. Törmäsin siellä videoon, jossa testin kohteena oli curlformersit. Vaikka itsellänikin ne oli kaapissa odottelemassa kokeilua, päätin uteliaisuuttani katsoa videon. Ensi tekijöikseni huomasin, että vaikka videon tekijällä oli suurin piirtein samanmoinen tukka kuin minulla, oli hänellä curlformerseja tupla määrä.


Videosta hämmentyneenä päätin, että kun terve päivä koittaa, on minun pakko kokeilla riittävätkö omani edes kokeiluun vai jääkö homma puoli tiehen. Kuten pelkäsinkin, ei omani piisannut kuin pinta raapaisuun ja millainen testi se muka olisi jos vekottimet ei piisaa. Tukan paksuus teki tepposet jälleen, minun kannaltani se on tosin hyvä juttu, että tukka on paksu, mutta testin kannalta se tarkoittaa lisäpakettien odottelua. Näissä kuvissa on siis alimmat hiukset kiharrettu curlformersien voimalla ja päälimmäiset kihartimella, joten testiksi tätä ei voi kutsua kun ei ole koko päätä tehty ilman lämpöä. Kunnon testi on siis vielä tulossa kunhan lisäpaketit saapuvat.


Tässä postauksessa emme päässeet puusta pidemmälle testin suhteen, mutta tämäkin pieni kokeilun poikainen sai sisäisen hassuttelijani heräämään. Ja jottei kaikki olisi aina niin tavalllista ja totista, tein teille pienen "loppu kevennyksen".


-Satu

tiistai 3. tammikuuta 2017

Testissä suoristusharja


Nyt on se hetki, nyt on aika testata suoristusharjaa. Viime vuoden puolella kerroinkin jo hankkineeni suoristusharjan testausta varten. Himosin aluksi Remingtonin versiota, mutta pidemmälle ajateltuna hinta oli minun makuuni liian tyyris siltä varalta jos laite olisikin ihan susi. Niinpä päädyin tilaamaan suoristusharjani kympillä Kiinasta. Kaiken järjen mukaan laitteilla ei pitäisi olla niin suuria eroja, että toinen suoristaisi ja toinen ei. Kuitenkin toimintaperiaate kaikissa on sama merkistä huolimatta. Pieniä eroja toki voi olla, sitä en kiellä. Näkyvänä erona oman laitteeni ja muiden näkemieni välillä on suoristusharjani sirompi koko. Olen myös huomannut joissain versioissa olevan lämpötilan säätö, mutta sitä ei omassani ole.


Testi on tämänkin laitteen kohdalla videon muodossa. Omasta mielestäni videosta saa jotenkin enemmän irti kuin pelkistä kuvista, joten tässäpä sitä on.




Lopputuomio vielä tekstin muodossa
Kaikin puolin hauska tapa suoristaa hiuksia ja laite tosiaan suoristaa ihan samanveroisesti kuin suoristusrautakin. Omassa päässäni tuntuu ainakin, että tämän kanssa suoristettuna lopputulos ei ole niin littana ja päätä myöden menevä kuin raudan kanssa. Ainakin tuntuu siltä, että tukka olisi jotenkin ilmavampi. Luonnonkiharan hiuksen kanssa en kuitenkaan puhuisi ajan säästämisestä. Toki luulisin, että pienten hienosäätöjen tekeminen lähtöönsä lähes suoraan tukkaan onnistuisi helposti tämän kanssa. En osaa sanoa kumpi mahtaa olla hellävaraisempi tämä vai suoristusrauta, mutta toisaalta ajateltuna tämä lämmittää tukkaa vain toiselta puolelta, kuitenkaan en mene kumpaakaan tässä kohtaa tuomitsemaan. Loppujen lopuksi olen tyytyväinen testiin ja laitteen toimintaan, tykkäsin. Tämä laite on kyllä ansainnut paikkansa suoristusraudan rinnalla ja varmasti tulee olemaan omassa arjessani käytetty laite. Suosittelen kokeilemaan jos pientäkin kiinnostusta on herännyt laitetta kohtaan. Minä ainakin tykästyin!


-Satu

tiistai 20. joulukuuta 2016

Himoittu ja hankittu


Menneen syksyn aikana tietoisuuteeni on kantautunut jos jonkinmoisia uusia tukan laittoa koskevia "keksintöjä". Niistä ehdottomasti kaikkein kiinnostavimpia ovat olleet suoristusharja ja curlformersit. Muutama postaus takaperin kerroinkin jo himoavani suoristusharjaa, silloin erityisesti Remingtonilta juuri markkinoille tullutta versiota. En kuitenkaan lähtenyt suinpäin sitä hankkimaan, sillä otin opikseni aikaisemmin hankkimastani Philipsin ilmasuoristusharjasta (testi postaukseen tästä) ettei testattaviin laitteisiin välttämättä kannata laittaa useita kymppejä siltä varalta jos laite ei vastaakkaan odotuksia. Myönnetään, ei ehkä ollut sillon viisaimpia hankintojani, mutta olen ottanut opikseni!


Kokemusta viisaampana päädyin etsimään testattavia Kiinasta. Vaikka Kiinasta tullutta tavaraa yleensä pidetään huonomman laatuisena tai muuten vain huonompana, en antanut ennakkoluulojen jarruttaa. Niinpä päädyin tilaamaan suoristusharjan kymmenellä eurolla ja curlformersit neljällä eurolla. Ei mielestäni ollenkaan pahat hinnat jos testit osottautuukin ei toimiviksi. Vastaavathan olisivat Suomesta hankittuina maksaneet hieman vajaat kahdeksankymppiä. Huima ero!


Vaikka hintojen ero onkin noin järkyttävän suuri, en usko, että itse testattavat eroavat hirveästi Suomesta saatavista vastaavista. Itseasiassa curlformersit tuskin eroavat millään tavalla. Suoristusharjoissa voi olla keskenään pieniä eroja, mutta toimintaperiaate on kuitenkin sama. En usko erojen olevan niin suuria, että toinen laite suoristaisi ja toinen ei. Kuulostaa minun korvaani liian kaukaa haetulta.


Suoristusharja on itseasiassa saapunut jo viime viikolla käpälöitäväkseni ja paketista tosiaan löytyi juuri sellainen kuin uskoin ostaneenikin. Olen meinaan joskus kuullut hauskoja tarinoita siitä, miten tavara onkin ollut ihan eri perille saapuessaan. Suoristusharjasta ensi käpälöinnillä huomattuja eroja Remingtonin vastaavaan on vain yksi lämpötila asetus ja pienempi koko. Uskon, että laitteen pienestä koosta on vain hyötyä näin lyhyen tukan kanssa, mutta testatessahan se selviää.


Tulevaisuus tuo siis testejä tullessaan, joko vielä tämän vuoden puolella taikka heti alkuvuodesta. Testailujen ajankohta oikeastaan riippuu siitä, koska flunssan viemä ääneni palautuu ja kun työ- ja joulukiireet alkaa helpottamaan.

- flunssan vaimentama Satu

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Viikon himotuimmat


Viimeisimmän viikon sisällä minussa on herännyt kummallisia mielihaluja ja ei, en tarkoita mitään syötävän puolta vaan erinäisiä tukkajuttuja. No okei, koko tämän syksyn ja nyt alkavan talven on ollut kauheita inspiksia kokeilla kaikkea, mutta aikaisemmat mielihaluni ovat syntyneet tasasen harvaan. Luojan kiitos. Tällä viikolla tosin näitä mielihaluja on tupsahdellut tuon tuosta. Jokaiseen niihin kyllä tosin liittyy sellainen pieni mutta joka pistää hieman mietintään, että onkohan tämä nyt niin hyvä idea kuin alkuunsa tuntuu.

Ensimmäinen mielihalu: Biotiini
Niin kauan kun minua on tukka jutut kiinnostanut, on myös mielessäni kummitellut kysymys siitä, onko biotiinilla oikeasti jonkin sortin vaikutusta hiuksiin. Tottakaihan paketin kyljessä lukee niin, mutta mikä on oikea ja todellinen laita minun päässäni. Kasvaakohan tukkani nopeammin? Tai entä vahvempana? Tai jotain muuta? Näihin kysymyksiin en ole ikinä konkreettisesti etsinyt vastausta.


Alkuviikosta tulin lukeneeksi erään kanssa bloggaajan blogista postausta hiuksista ja pidennyksistä. Jossain kohtaa tekstiä sivuhuomion sai biotiini. Kyseinen bloggaaja kirjoitti ainakin hänellä näkyneen vaikutuksia biotiinin käytöstä, niinpä kysymykset kumpusivat esille. Entäs minulla? Seuraavana päivänä päädyin kaupan luontaistuote hyllylle ja kuten arvata saattaa, se oli menoa sitten. Hyvin siis todennäköistä, että hamaassa tulevaisuudessa tulee tekstiä joko biotiini vaikutuksesta tai vaikuttamattomuudesta, se jää nähtäväksi.


"Hiuksien ja kynsien rakennusaineena on sarveisaine eli keratiini. Keratiini on proteiini, jonka rakennetta lujittaa rikki. Hius kasvaa juuresta, jossa solut tuottavat jatkuvasti uutta keratiinia, mikä kovettuu keratiinisäikeiksi muodostaen hiuksen sisäosan. B-vitamiineista biotiini aktivoi hiusjuuren soluja tuottamaan keratiinia, jolloin hius kasvaa. Biotiini edistääkin hiusten pysymistä normaalina. Hiusten hyvinvointia täydentää sinkki, joka myöskin edistää hiusten pysymistä normaalina."


Toinen mielihalu: Micro ring -pidennykset
Ja ei, nyt ei ole kysymys tukan mitan pidentämisestä, koska olen harvinaisenkin tyytyväinen tukkani nykyiseen pituuteen, jopa epäilyttävän kummallisen tykästynyt. Kyse on vain siis muutamasta hassusta, viettomasta mintunvihreästä raidasta. Ja jos joku nyt rupesi ihmettelemään, että miksi ihmeessä raitoja pidennysten avulla niin tässä vastaus. Sen jälkeen kun olen laittanut tukkani vaaleanpunaiseksi, ei minulla ole ollut pienintäkään halua muuttaa sitä mihinkään suuntaan, tykkään siitä juuri tällaisena. Lisäksi hiukseni kokivat aika kovia tämän vuoden alkupuoliskolla kun käynnissä oli totaalinen värin vaihto operaatio. Siispä en halua rasittaa tukkaani tyviväriä ja vaaleanpunaisen ylläpitoon tarvittavia tököttejä enempää. Toisena jarruttavana tekijänä on oma kyllästyväisyys, entäs jos se on toisena päivänä kiva ja toisena taas vähemmän kiva, tukkani tulisi vain kärsinään siinä, etenkin kun vihreä ei ole väreistä mikään helpoin.

Kuva lainattu http://www.kapellohair.co.uk

Äskeisten seikkojen myötä muutama micro ring -raita kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Ja mitä olen asiaa tässä hieman opiskellut, ei asentaminenkaan ole rakettitiedettä. Kuitenkin tilaus -napin painamista jarruttaa vaaleanpunaisen värin ylläpidon vaikeutuminen raitojen myötä. Olen tottunut lisäämään väriä joka pesun yhteydessä, mikä ei olisi mahdollista raitojen kanssa sotkematta niitä. Tämän seikan myötä homma palasi melkoisen alas harkinnan tasolle.

Kuva lainattu http://lovesinthehair.com/

"Mikrorengaspidennyksillä saat unelmiesi hiukset ilman lämpöä, vahaa, teippiä tai liimaa. Pidennykset on helppo kiinnittää pienillä mikrorenkailla. Mikrorengas kiinnitetään pidennykseen ja omiin hiuksiin kätevällä koukulla. Mikrorenkaissa on silikonipinta, minkä ansiosta ne pysyvät hyvin hiuksissa."

Kolmas mielihalu: Remington CB7400 suoristusharja
Olen viimeisimmän viikon aikana ollut melkoinen youtuben suurkuluttaja ja videoita on tullut katseltua laidasta laitaan, mutta pitkälti asia on ollut hiusten ympärillä. Jossain kohtaa vastaan tuli mainos uudesta Remingtonin suoristusharjasta. Siinä kohtaa kiinnostukseni heräsi jälleen suoristusharjoja kohtaan. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut siitä, toimiiko sellainen oikeasti vai onko kaikki kusetusta. Suoristusharjojahan löytyy jo nykyään laajasta hinta skaalasta ja melkoisen usealta merkiltä. Suurin osa näistä merkeistä on minulle vieraita, mutta Remington on tuttuakin tutumpi, lähes kaikki tukkalaitteeni on tällä hetkellä Remingtonia.

Kuva lainattu www.gigantti.fi

Aikaisemmin tulin testanneeksi samankaltaista laitetta, tosin vain jalostettuna ilmakihartimesta, joten laite oli kuitenkin ihan eri maata. Postaukseen pääsee tästä. Kummassakin laitteessa, sekä kuivausharjassa että suoristusharjassa idea on sama, tarkoituksena saada suora tukka hellävaraisemmin, vain harjaamalla. Olen paljon nähnyt videoita eri suoristusharjoista, missä jopa afrokihara tukka suoristuu. Kuitenkin olen silti hyvin skeptinen laitetta kohtaan, joten tämäkin on vielä syvällä harkinnan tasolla.

Kuva lainattu www.gigantti.fi

"Remington CB7400 suoristusharjalla saat kauniit suoristetut hiukset vain muutamassa minuutissa. Ainutlaatuinen harja suoristaa hiukset harjauksen aikana. Harja on hiuksille hellävarainen ja se jättää hiukset luonnollisen kiiltäviksi. Harjan keraamiset piikit suoristavat hiukset juurista asti ja ehkäisevät hiusten sähköistymistä. Saat kauttaaltaan tasaisen ja kestävän lopputuloksen. Valittavana on kolme lämpötila-asetusta hiustyypin mukaan."

-Satu

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Testissä Philips HP8663/00 EssentialCare ilmakiharrin


Testi kärpänen iski jälleen ja tulin maanantaina hankkineeksi uutta testattavaa. Siitä asti kun näin ensimmäisen kerran tällaisen laitteen, minulla oli pieni kutkutus päästä testaamaan. Pari kuukautta sitten omalle paikkakunnalleni tuli ensimmäinen tällainen myyntiin tavarataloon, mutta silloin vielä vastustin kiusausta. Tällä viikolla laite oli melkoisen hyvässä tarjouksessa ja siinä sitten kävi niin, että kävelin kaupan kassalle laite kainalossani.

"Luonnollisen suorat, kiharat tai aaltoilevat hiukset Ionisoiva käsittely kauniille, kiiltäville hiuksille. Kuivaa ja muotoile kerralla, uusi Philips EssentialCare -ilmakiharrin kuivaa ja muotoilee hiuksesi kerralla. Se on myös erittäin hellävarainen hiuksillesi. Ilmakihartimen neljän lisäosan avulla luot helposti kauniin luonnollisen tyylin."


"Innovatiivisella tasalapaisella suoristusharjalla saat kauniit ja luonnolliset suorat hiukset hellävaraisesti."

Itse testi, joka koskee vain tasalapaista suoristusharjaa, on videon muodossa, koska ajattelin taas, että videosta saa paremmin ja konkreettisemmin jotain irti. Muita osia en ole vielä testaillut, mutta suoristusharja olikin se osa, mitä erityisesti halusin testata. Hiukseni ovat luonnon kiharat, joten myyntiteksteissä kehuttu suoristava vaikutus pääsee kunnolla koetukselle. Tosin olin ennen testiä valmiiksi jo hieman skeptinen suoristavaa vaikutusta kohtaan, kuten kaikkea muutakin "helppoa, hellävaraista ja nopeaa suoristamista" kohtaan, mutta videolla paljastuu kuinka käy.




Testin tulos vielä tiivistettynä tekstin muodossa:
+ ajatus on hyvä, hiukset kuivaksi harjaamalla
+ kaksi eri tehoa ja viileä puhallus
+ teknisesti helppokäyttöinen
- pölläyttää helposti tukan naamalle ainakin ensi käyttäjällä
- mielestäni suoristava vaikutus oli mitä oli, samaan tulokseen tai jopa parempaan pääsee perinteisen föönin ja harjan kanssa

Tällä viikolla tulin testanneeksi laitetta myös pidennysten kuivaamiseen ja vitsit, että oli kätevä! Toki pidennykset kun ovat valmiiksi suoraa laatua niin kovinkaan suoristavaa ominaisuutta ei tarvita. Tämän testin perusteella laite sopii paremmin pidennysteni kuivaajaksi kuin oman tukkani. En tosin tiedä mahtaisikohan lopputulos omassa tukassani olla parempi jos kokeilisin osio osiolta.

-Satu