maanantai 20. maaliskuuta 2017

Harmaata, harmaata ja vielä hieman harmaata


Tulin edellis viikolla taas iskeneeksi kynteni ystäväni tukkaan. Kyse on samaisesta ystävästä, jonka kanssa testailtiin Coloristan harmaata. Vanha väri oli kerinnyt jo kulahtaa takaisin blondiksi ja uutta juurikasvua oli kerinnyt kasvamaan. Eli oli jälleen projektin tynkää tarjolla. Lisäksi projektiin tuli mukaan pidennysten sävytys, jotka tilasimme ystäväni kanssa hänen kesäistä suurta päiväänsä varten. Olemme niiden kanssa hieman etuajassa, mutta kerkeää ainakin testikäyttelemään ja onpahan yksi murehdittava pois kesältä.

Melkein unohtunut, myöhässä otettu ennen -kuva

Värillisesti tällä kertaa tarkoituksenamme oli karkottaa juurikasvu, laimentaa pitkään kiusaa tehneitä "lika laikkuja" ja saada äärimmäisen hopeisen harmaa väri. "Lika laikuilla" tarkoitan latvoissa olevia tummia laikkuja, joita en ole tähän mennessä enkä vielä tämänkään operaation jälkeen saanut tasotettua samaan väriin muun tukan kanssa. Paljon olen eri keinoja kokeillut, mutten vieläkään ole löytänyt sitä oikeaa taltutus tapaa. Kuitenkin kun tunnen näiden hiusten historian kuin omat taskuni, en ihmettele tätä vaikeutta. Enköhän vielä joku päivä löydä sen oikean taltutus keinon.

Vaalennuksen ja sävytyksen jälkeen

Lähdimme toteuttamaan tavoitteita kolmivaiheisella operoinnilla, ensin tyven ja laikkujen vaalennus, sitten kylmemmäksi sävytys ja viimeisenä värjäys hopeanharmaalla suoravärillä. Vaalennukseen käytimme schwarzkopfin blondea. Vaikutusajan loputtua pestiin tämä pois ja levitettiin märkään tukkaan Wellan color fresh 0/6 silveriä. Sävyte osottautui yllättävänkin kivaksi tökötiksi, se tasoitti lähes täydellisesti nyt vaalennetun ja muun tukan (likalaikkuja lukuunottamatta, koska en saanut niitä vaalenemaan tarpeeksi). Tästä tökötistä on pakko sanoa, että on kyllä hintansa väärti ainakin ystäväni tukkaan laitettaessa. Lopputuloshan ei mikään jäätävän kylmä ollut, vaan enemmänkin olen ihmeissäni siitä, miten sävy erot tasoittuivat kuin taikaiskusta.

harmaat hiukset
Lopullinen väri, jälkeen -kuva

Viimeisenä vaiheena oli harmaan suoravärin laitto. Väreinä meillä oli Herman's amazing gilda granny grey ja sylvia silver. Operaation suunnittelussa emme osanneet ystäväni kanssa päättää kumpi on kivempi väri, joten päätimme silloin tilata kumpaakin ja tehdä kokonaan oman miksauksen, jotain siltä väliltä. Lopulliseksi väri seokseksi tuli puolet toista väriä ja puolet toista. Värit näyttivät sellaisenaan hyvinkin pelottavilta, toinen oli suhteellisen tumma violetti ja toinen taas huutavan sininen. Pakko myöntää, että pikkaisen oli pelko perseessä kun levitimme värin todella vaaleaan lähtökohtaan ja väri näytti päässä siniseltä. Ensimmäinen pelkotila oli kauhuskenaario ihan sinisestä tukasta. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan väristä tuli inan verran sinertävä harmaa. Harmaus oli kyllä tällä tökötti yhdistelmällä kaikin puolin vielä parempi kuin Coloristan kanssa, jotenkin voimakkaamman harmaa.

harmaat hiukset

Kun ystäväni oma tukka oli saatu kuntoon, oli aika tarttua pidennyksiin. Ennen tätä operaatiota olimme jo lilluttaneet pidennyksiä violetti shampoo vedessä ja laittaneet hopeista colormaskia. Kuitenkin pidennykset olivat vielä melkoisen lämpimän vaaleat. Laitoimme pidennyksiin samaa väriseosta kuin ystäväni päähän, hieman vain hoitoaineella laimennettuna. Kuivuttuaan pidennykset olivat epämukavasti kevyen vihertävän harmaat, ei hyvä. Koska tiesin vihertävyyden johtuvan liian lämpimästä lähtökohdasta, oli seuraava siirtoni kylmemmäksi sävyttäminen. Päädyin seuraavana päivänä sävyttämään pidennykset vielä uudelleen yhdistelmällä silver colormask, silver hoitoaine ja Herman's amazing sylvia silver. Tämän jälkeen lopputulos oli kauniin kylmä ja harmaa, ei enää vihreetä.

harmaat hiukset

Muutama päivä myöhemmin teimme vielä loppusilauksen pidennyksille leikkaamalla ne muotoon. Silloin huomasimme myös suureksi iloksemme pidennysten istuvan täydellisesti ystäväni hiusten väriin. Mikä lottovoitto! Olimme kummatkin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Aikoinaan kun ystäväni kysyi haluaisinko tehdä hänelle pidennykset, olin hieman epäileväinen, entä jos en saakkaan niistä oikean sävyisiä. Onneksi se pieni epäilys lensi romukoppaan ja pidennyksistä tuli kuin tulikin täydellisyyttä hipovat, juuri sellaiset kuin pitikin.

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti