torstai 7. joulukuuta 2017

Lisää säilytystilaa olohuoneeseen


I'm back! Tämä alkutalvi on pitänyt minut kiireisempänä kuin olisin uskonutkaan, joten blogi on ollut pienellä tahattomalla tauolla. En halunnut ottaa itselleni mitään paineita tämän blogin suhteen niinpä viimeisimmän postauksen jälkeen ajattelin, että tulen sitten taas postaamaan uutta tekstiä kun löytyy se sopiva hetki. Noh nyt se hetki sitten koitti, lähes kuukauden jälkeen. Tämän kuukauden aikana arkeni on pyörinyt aika hyvin työn ympärillä ja vapaa-ajat on ollut ehkä vähän turhankin täynnä ohjelmaa.


Asia, josta tulin postaamaan ei suinkaan ole vain pelkkiä kuulumisia, vaan ajattelin vihdosta viimein esitellä olohuoneessamme tapahtuneen muutoksen. Silloin syksyllä tosiaan kävin Ikeassa tekemässä pieniä kalustehankintoja ja yksi niistä hankinnoista oli hyllykkö olohuoneeseen. Jotenkin tuntui, että säilytystila oli aina kortilla ja laajentuneen ompeluintonikin myötä säilytystilalle oli tosiaankin tarvetta.


Pienen mietinnän, pohdinnan ja mittausten jälkeen päädyimme mieheni kanssa ratkaisuun hankkia kunnon kokoinen Kallax hyllykkö, missä muussakaan värissä kuin mustana, jonka kahteen alimpaan tasoon laitettaisiin upotettavia kaappeja. Tällä ratkaisulla saimme rutkasti lisää säilytystilaa ja ekstrana reilusti esillepano tilaa. Silloin kun teimme hankintoja halloween asuihimme, päätimme jo, että osa rekvisiitasta tulee jäämään osaksi olohuoneen sisustusta. Emme tosin silloin tienneet vielä millä tavalla, joten tämä hylly ratkaisi senkin ongelman.



Kun hylly komeili koottuna olohuoneessamme teimme mieheni kanssa jaon asettelun suhteen, kaksi lokeroa juomasarville, yksi lokero home sweet home laatikolle, kolme miehen jutuille ja kaksi minun laitettavaksi. Tällä jaolla saimme aikaan molempien silmiä miellyttävän lopputuloksen.



Tämän ensimmäisen laittamisen jälkeen hylly on saanut päälleen vielä kilven, miekan ja kirveen, teeman mukaisesti. Luontoni ei vain kestänyt ajatusta niiden jemmaamisesta varastoon, joten nekin pääsivät osaksi sisustustamme. Lähestyvän joulun myötä tulin laittaneeksi hyllyn päälle myös suloistakin suloisemman valoketun, joka oli oma henkilökohtainen tämän vuoden must have jouluvalosysteemi. Olen muutenkin jo hennosti aloittanut joulukoristelua laittamalla olohuoneen ja keittiön ikkunoihin valosarjat. Tuntuu vielä turhan aikaiselta vetää mitään koristeövereitä, joten pikkuhiljaa.



Ei muuta kuin seuraavaan kertaan!

-Satu


torstai 9. marraskuuta 2017

Live urban metallics smokey steel + Colorista paint #roseblonde


Olen tullut huomanneeksi, että minulle on jo lähes ominaista innostua kaikenlaisista erikoisemmista uutuus väreistä. Joidenkin uutuuksien kohdalla jää ensi näkemän jälkeen mieltä kaivelemaan polttava kokeilun halun. Live lightener+twist cool rosé taisi oikeastaan olla ensimmäinen johon minulle muodostui lähes pakkomielteinen tarve päästä kokeileman. Liven jälkeen samanlaiset tuntemukset iskivät Colorista sarjan kanssa, eikä siinä auttanut kuin testailla ystävälle paint #greyhair, itselle paint #roseblonde, muutama washout sävy sekä vielä yksi spray sävy. Näiden kuumotusten jälkeen ei hetkeen tullut mitään niin mieltäni kutkuttavaa, että olisin lähtenyt testaamaan. Nyt sitten jonkin aikaa takaperin kaupan värihyllylle ilmaantui Live urban metallics sarja ja kiinnostukseni heräsi samantien. Erityisesti sävy u73 smokey steel herätti mielenkiintoni. Tiesin tosin jo siinä vaiheessa etten haluaisi ainakaan kokonaan luopua vaaleanpunaisesta my little pony tukastani, mutta jokin uutuus värissä jäi mieltäni kutkuttamaan. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt vaihtoehtoa tummemmasta tyvestä, mutta aina päätynyt lyttäämään tämän ajatuksen takaisin mieleni perukoille.


Eilen kuitenkin ajatus tummemmasta tyvestä sekä uutuus väristä palasi mieleeni. Aamupäivän asiaa pohdittuani, päätin antautua mielihalulleni ja lähdin värin osto puuhiin. Tiesin ajatuksen aina palaavan takaisin mieleeni, enkä voinut päästä siitä yli enkä ympäri ilman kokeilemista. Niinpä kauppareissulta käteeni tarttui tyveä varten Live urban metallics smokey steel (väriähän ei suositella kuin tummanvaaleasta keskiruskeaan lähtökohtaan käytettäviksi) sekä latvoja varten Colorista paint #roseblonde. Jos joku nyt tässä kohtaa ihmettelee, että miksi ostin vannoutuneena suoravärien suurkuluttajana myös latvoihin jytymmän värin, on syy siinä, että ajattelin tumman värin olevan helpommin kontrolloitavissa suurin piirtein saman vahvuisella vaalealla värillä.

Olin tumman tyven lisäksi ajatellut ajella toisen sivuni takaisin lyhyeksi. Jotenkin vain tämä tällainen tukan polkka mittaan kasvattaminen saa tukkani näyttämään niin tylsältä eikä niin minkään näköiseltä. Olen siis pitkien pähkäilyjen jälkeen ajatellut kasvattaa tukkani (edes toiselta puolelta) polkka mittaan saakkaa. Vaikka olenkin viihtynyt enemmän kuin hyvin lyhyessä pixie leikkauksessani, jäin kaipaamaan pidemmän tukan antamia väri ja laitto mahdollisuuksia. Joten pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeen olen suunnitellut kasvattavani tukkani takaisin polkka mittaan, en välttämättä molemmin puolin, mutta ainakin toinen. Saan sen kuitenkin myöhemminkin takaisin lyhyeksi jos siltä tuntuu. Mutta palaten eilisen touhuihin, olin siis päättänyt tehdä jotain uutta myös tukan pituudelle ja ajatus lyhyestä toisesta sivusta alkoi kiehtomaan. Enempiä asiaa märehtimättä otin koneen kauniiseen käteen ja tiputtelin tukkaa lavuaariin.


Kun tukka oli leikkauksen puolesta kunnosta, oli värin aika. Olin suunnitellut laittavani smokey steeliä noin sentin pari tyvestä lähtien, joten juuri leikattu lyhyt sivuni tulisi kokonaan tummaksi ja  loppu päässä liu'uttaisin sen vaaleanpunaiseen. Laitoin värin ensimmäisenä lyhyeen sivuuni, jonka jälkeen lähdin osio osiolta rakentamaan itselleni folio kypärää. Pitkän ja puuduttavan folioimisen jälkeen olin vihdoin valmis. Vaikutus ajan suurimmat pelot olivat viivotin suorat siirtymiset tummasta vaaleaan sekä muutaman tumman värin siveltimen kanssa sattuneiden virheliikkeiden näkyminen. Tässä kohtaa oikeastaan toivoin ajatukseni saman vahvuisten värien helpommasta kontrolloitavuudesta pitävän paikkaansa. Kun viimein sain värin pois päästäni huomasin lopputuloksen olevan vielä täydellisempi kuin ikinä uskalsin toivoakkaan. Virheliikkeistä ei ollut mitään näkyviä jälkiä eikä liuku ollut viivotin suora vaan juuri sopivan epätasaisesti liukuva. Lisäksi tumma tyvi toi tukkaani niin paljon lisä särmää, että värin jälkeen lyhyt sivunikin oli entistä kivempi. Ainut ikävä asia oli tummana paistava väriraja otsalla, mutta sepä onkin pienin mahdollinen paha mitä voi sattua.



Olen siis kaikin puolin rakastunut lopputulokseen, tämä on juuri täydellinen piristys kasvatus projektin keskellä. En voi olla muuta kuin tyytyväinen omaan kädenjälkeeni!


-Satu

tiistai 7. marraskuuta 2017

Jälkimaininkeja

Kuvan kaikki kolme asua omien kätösteni jälkiä

Nyt kun viimein pääsen parin kiireisen päivän jälkeen tänne blogin puolelle, ajattelin vielä hieman jakaa Halloween tunnelmia. Halloweenin viettomme meni kaikin puolin hyvin, hirveän nopeasti vaan koko päivä. Mutta eikös se menekkin niin, että ne odotetuimmat päivät menee kuin siivillä. Lauantai aamupäivä minulla meni omaa tukkaani valmistellessa kampausta varten ja miestäni maskeeratessa. Iltapäivästä kiidin ystäväni luokse asettelemaan ja viimeistelemään koristusta, jonka jälkeen vielä laitoin ystäväni tukan. Kun siltä reissulta kotiin kerkesin aloin rivakasti laittamaan itseäni kuntoon. Kahdeksan aikoihin viimein kerkesimme juhlapaikalle, jossa ilta aloitettiin lääkeruiskuihin tehdyillä shoteilla. Juhlintamme päättyi loppujen lopuksi Forssalaiseen yökerhoon. Koko ilta meni niin nopeasti, etten oikein kuviakaan huomannut ottaa kuin alussa koristeluista ja muutaman yhteiskuvan minun kädenjäljellä varustettujen asujen kantajista. Nyt on siis vihdoin kuvia niistä paljon puhutuista minun ja ystäväni askarteluista.

Let's take some shots!





Sovitusnukkeni työllistettiin Halloweenin ajaksi


Näihin kuviin ja tunnelmiin päätänkin tämän vuoden Halloween toohotukset. Haikein mielin pakkasin hetki sitten asumme pukupusseihin odottamaan ensi vuotta. Kamalaa ajatella, että vuosi pitää odottaa seuraavaa kertaa, Halloweenissä vain on jotain minun mieleeni.

-Satu

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Like a viking


Nyt voin lopullisesti julistaa viikinki projektimme päättyneeksi, kaikki tykötarpeet on saatu valmiiksi ja tarjolla olisi malttamattomasti odottamiani kokonaiskuvia asuistamme. Pieni paniikki meinasi viime viikolla iskeä kun kilpeni ja mieheni kirves olivat vielä alkutekijöissään. Loppujen lopuksi ratkaisulla minä teen itse oman kilpeni ja mies kirveensä pääsimme tiistaina hyytävän kylmänä pakkasaamuna pikamaskit naamoillamme kuvaamaan asuja kotikyläni metsikköön.

Tämän enempiä en ajatellut enää tähän höpistä, koska kaikesta muusta paitsi kilvestä ja kirveestä on omat projekti postauksensa. Joten tällä kertaa kuvat puhukoon puolestaan. 











 







Näiden kanssa kelpaa lähteä lauantaina halloweenin viettoon, saan ylpeydellä katsella omaa sekä mieheni asua ja kilpeäni. Pakko sanoa, että kyllä oli projekti, mutta hetkeäkään en pois vaihtaisi!

Projekti postaukset vielä listattuna:
Operaatio viikingit osa 1
Operaatio viikingit osa 2
Operaatio viikingit osa 3
Operaatio viikingit osa 4
Operaatio viikingit osa 5
Operaatio viikingit osa 6
Operaatio viikingit osa 7

-Satu

maanantai 30. lokakuuta 2017

DIY leijuvat kynttilät


Ajattelin tässä halloweenin alla jakaa vielä toisen koristelu vinkin. Tuntuu, että vuosi vuodelta halloweenistä tulee yhä tärkeämpi ja siihen tulee panostettua yhä enemmän. Tänä vuonna olen innostunut paljon enemmän myös tästä koristelu puolesta ja koristeita on tullut askartelua sekä yksin että ystäväni kanssa. Viimeksi kun postailin koristelu vinkin, tein juhlapaikallemme kynttilä koristeita (postaukseen tästä), mutta nyt päätin tehdä myös jotain pientä kivaa kotiin.


Tarvittavat tykötarpeet:
1. Talous ja/tai wc paperi rullia
2. Kuumaliimapistoolin ja paljon kuumaliimapuikkoja (menekki n. pieneen kynttilään kaksi puikkoa, isompaan kolme tai jopa neljä)
3. Pahvia
4. Valkoista askartelumaalia ja pensselin
5. Siimaa
6. Led-tuikkuja
7. Neula


Ensimmäinen vaihe:
Leikkaa rullien toisista päistä epätasaisia. Tarkoituksena on imitoida palaneen kynttilän ulkonäköä.


Toinen vaihe:
Tee kuumaliimalla rullien kylkiin valumien näköisiä soiroja. Laita kuumaliimaa myös rullan epätasaiseen päähän. Kuumaliiman kanssa on tarkoitus tehdä kynttilän muoto. Kun valumat on tehty, nypi ylimääräiset kuumaliima haituvat pois.


Kolmas vaihe:
Liimaa rullan tasainen pää pahviin ja leikkaa pahvi tasan rullan kokoiseksi.


Neljäs vaihe:
Maalaa rulla valkoiseksi, myös pohja ja vähän matkaa sisältä. Maalaa tarvittaessa useampi kerros.


Viides vaihe:
Tee rullan molemmin puolin neulalla reiät ja sen jälkeen vielä reiät ensimmäisten reikien puoliväliin. Näistä tulee led-tuikkujen pohja, joten tee reiät keskenään samalle korkeudelle ja mitoita korkeuden puolesta oikea kohta tuikkujen mukaan. Kun reiät on tehty, pujotetaan niistä kaksi siiman pätkää niin, että kumpikin pätkä kulkee kahden vastakkain olevan reiän läpi. Siimoista tulee ripustuslenkki, joten katso pätkien pituudet sen mukaan ja solmi viimeisenä päät yhteen.


Kuudes vaihe:
Ripusta ja ihaile!

-Satu