Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Home sweet home, olohuone


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, ihana olohuoneemme. Remontissa tämä huone meni kokonaan uuteen uskoon, seinät sai uuden maalin ja tapetin. Päädyimme tässä huoneessa samaan vaaleeseen maaliin kuin muuallakin ja yksi seinä on tapetoitu yksinkertaisella harmaalla tapetilla.


Kalusteissa sama musta jatkuu jälleen. Osa kalusteista tuli yksiöstäni, mutta jonkun verran täytyi tehdä uusia hankintoja tähän asuntoon. Tv-taso tuli uutena, koska miehen suurta telkkaria ei upotettukkaan enää kirjahyllyyn. Lisäksi silloin kun asunnon saaminen varmistui, saimme päähämme, että näin isoon olohuoneeseen on saatava baari nurkkaus. Niimpä löysimme torin kautta baaritiskin ja jakkarat. Pienellä tuunauksella teimme baaritiskistä oman näköisemme. Ajattelinkin omistaa baari nurkkauksellemme ihan oman postauksen myöhemmin, ettei tämä postaus ole pelkkää baaria.


Tauluissa ja tekstiileissä jatkuu sama teema kuin muissakin huoneissa, New yorkia, Lontoota ja Marilyniä. Poikkeuksena tosin baari nurkan taulut, mutta se onkin oma kokonaisuutensa. Tässä huoneessa toistuva kangas (sama kangas kuin keittiössä paneeliverhossa ja makuuhuoneessa päiväpeitossa sekä kappaverhossa) on sohvan koristetyynyissä ja sivuverhoissa.


Toinen huoneesta toiseen toistuva on ollut kivitapetti ja tässä huoneessa sitä löytyy baaritiskistä.


Olohuone on tällä hetkellä ainut huone, jonka varalle ei ole (ainakaan vielä) mitään muutos suunnitelmia. Muuton jälkeen olemme tosin uuden sohvan hankkineet, kun vanha rupesi vetelemään viimisiään. Lisäksi baaritiskiä olemme hieman jo käännelleet ja väännelleet, mutta muuten huone onkin sellainen millaiseksi sen alunperin laitoimmekin.

Home sweet home tekstisarja päättyykin näihin kuviin ja tunnelmiin. Baari nurkasta tosin oma tekstinsä vielä tulossa lisänä, mutta kokonaisuutena asuntomme näytetty, paljastettu, esitelty ja mitä näitä kuvaavia sanoja nyt onkaan.

-Satu

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Home sweet home, makuuhuone


Kotikierros jatkuu taas ja nyt kurkataan siihen pyhimpään eli makuuhuoneeseen. Tämä huone koki todellisen muodonmuutoksen remontissa. Ainoat mihin emme koskeneet oli lattia ja katto. Olemme mieheni kanssa kovin rakastuneita kivikuvioiseen tapettiin niin olihan sitä pakko saada yksi seinä. Muissa seinissä jatkuu sama sävy kuin eteisessäkin. Ja nyt jollei joku jo huomannut, niin eteisessä oli samaa kivitapettia pienissä määrin. Suunnitelma oli alunperin laittaa kivitapettia vain makuuhuoneeseen, mutta sitä jäi melkein täysi rulla, niinpä ajattelimme ripotella sitä jokaiseen huoneeseen pienenä yhdistävänä tekijänä.


Kuten aikaisemmin olen kertonutkin, olen täysin hurahtanut mustiin kalusteisiin, joten myös makuuhuoneen kalustus on hyvin pitkälti mustaa. Haastavinta tässä mustan ihannoinnissa oli löytää musta lasten sänky, mutta loppujen lopuksi sellainenkin löytyi ilman erillistä maalipurkkia.


Tauluissa ja sisustus tekstiileissä näkyy hyvin kotimme teema ja värimaailma, Marilyniä, New Yorkia ja  Lontoota sekä väreinä mustaa ja punaista. Tekstiilien kanssa olen myös harrastanut pientä huoneesta toiseen ripottelua, sillä päiväpeiton printti toistuu myös keittiössä ja olohuoneessa. Joskus olisi tarkoitus tehdä pikku sänkyynkin päiväpeitto samaisesta kankaasta, kangas löytyy jo, mutta inspis puuttuu. Printti kangasta löytyy myös makuuhuoneen kappaverhosta. Matto oli hieman hankala hankinta tässäkin huoneessa, joten päädyin jälleen mittatilauksen puoleen.


Herätyskellojenkin piti olla tyyliin sopivat. Pienemmän sain äidiltäni ja siitä innostuneena pengoin netin ihmeellisen maailman löytääkseni toisen hieman suuremman. Kyllähän se viimein löytyi, mutta melkoinen etsiminen kyllä oli. Ilokseni kellossa on myös se aito ja alkuperäinen herätys ääni, juuri niinkuin toivoinkin.


Muodonmuutos huoneessa ylti kaapin oviin saakka. Alkuperäisesti ovet olivat tummanruskeat, eivätkä ne miellyttänyt silmää, joten maalaukseen meni. Väriksi valitsimme hieman tummemman vaaleanharmaan kuin seinissä. Nuppeja ovissa ei tällä hetkellä ole, koska vanhat oli mitä oli ja en löytänyt silmää miellyttäviä remontin aikaan. Ehkä joskus tulee nekin hommattua, tosin nupittomuuteen on tottunut tässä vuoden aikana jo niin hyvin, ettei niitä välttämättä kaipaa.


Jos joku jo kerkesi ihmettelemään edellisessä kuvassa olevaa kummallista kaappiin menevää johtoa, niin tässä syy. Olimme yksiössäni tottuneet katselemaan iltasella sängystä leffoja, joten halusimme säilyttää sen mahdollisuuden myös uudessa kodissamme. Niinpä telkkari löysi paikkansa kaapista, näin se on sopivassa paikassa katselua varten viemättä oleskelutilaa ja piilotettavissa silloin kun sitä ei tarvitse, kätevää!

Kärsimättömyyttäni kerronkin jo, että pian on luvassa postausta uudistetusta parvekkeestamme, joka on jo sisustustekstiilejä vaille valmis (ja osasyyllinen pienimuotoiseen hiljaiseloon täällä blogissa).

-Satu

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Home sweet home, eteinen


Ajattelin, että nyt olisi aika avata ovi kotiini. SISUSTUS VAROITUS! Aikaisemmin kerroinkin jo "uudesta" asunnostamme, jossa olemme tehneet remonttia ja nyt vuoden päivät asustelleet. Tosiaan kuten jo olen kertonut, asunto oli ihan hirveä läävä ennen pientä käden kosketusta. Tässä postauksessa kurkistamme ovesta sisään, eteiseen.

Eteinen oli alunperin huoneista siivoin, maalasimme siitäkin silti seinät uusiksi ja persoonallisuuden nimissä lätkäsimme pikkaisen tapettia myös.


Ajatus eteisen sisustukseen lähti Marilyn -peilistä ja päähän pinttymästäni saada Hollywood -teemainen punainen käytävä matto. Sellainen löytyi pitkän etsinnän tuloksena Ruotsista mittatilaustyönä. Kun sen olin löytänyt, peli oli menetetty, matto oli pakko saada. Punaisen maton myötä homma riistäytyi käsistä ja halusin kynnysmatoksi kuvan Marilynin tähdestä Hollywoodin Walk of Fame:ltä. No siinä kohtaa ei voinut enää muuta kuin teettää sellainen.


Eteisestä muodostui näiden päähän pinttymien myötä hyvin Marilyn voittoiseksi. Alkuunsa laitoin eteiseen kaksi pienempää Marilyn taulua, mutta ajan myötä ne vaihtuivat suurempaan tauluun mahtavan kirppislöydön ansiosta.


Viimeisimpänä hankintana eteiseen on ollut kenkäteline ja hattuhylly. Löysin sattumalta oman paikkakuntani Facebook -kirppikseltä takoraudasta tehdyn kenkätelineen, joka oli juuri mieleeni. Myyjä pariskunta olivat sen itse tehneet ja pakko sanoa, että näillä ihmisillä taitoa piisaa! Siinä sitten kun oli kenkätelineestä kaupat hierottu, avasin sanaisen arkkuni ja rupesin puhumaan, että samantyylinen hattuhylly olisi super hieno. Myyjä pariskunta siitä innostui ja tekivät meille unelmien hattuhyllyn. Tästä sattumasta olen kyllä niin iloinen ettei sanat riitä kuvaamaan, sillä upeathan nuo on!


Lampuksi tähän, noin nelimetristä käytävää muistuttavaan huoneeseen valitsimme kolmen spotin lampun, jotta valo riittäisi valaisemaan koko pitkän ja kapean huoneen. Koko kodin väriteeman mukaisesti lampussakaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin musta, jotenka sellainen metsästettiin.





Tällä hetkellä ainut mihin olen tässä huoneessa tyytymätön on tuo väärän värinen kenkäkaappi, mikä kulkeutui mieheni mukana tähän asuntoon. Eli here i come Ikea, kun vaan saa aikaiseksi.

Tältä näyttää minun ja mieheni kodin eteinen. Katsotaan mihin huoneeseen seuraavassa koti -postauksessa kurkataan.

-Satu

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Läävästä unelma kodiksi

Aikaisemmassa sisustusta koskevassa tekstissä mainitsin nykyisestä asunnostamme ja siitä, että voisin kirjoittaa blogiteksti sarjan asunnosta. Aloitankin nyt alkuakin alummasta, siitä millainen asunto oli ennen minun, mieheni ja muutaman kaverin käden jälkeä.

Kuva lainattu Yle.fi
Asunto oli alkujaan suoraan sanottuna läävä. Huoneissa, jotka oli kokonaan tapetoitu, tapetti repsotteli sieltä täältä ja joissan kohdin oli tuntemattoman taiteilijan aikaansaannoksia. Maalatut seinät muistuttivat lähinnä reikäleipää, maali lohkeillut suuriltakin alueilta ja seinät oli aika rajulla kädellä reikäiset. Lisäksi makuuhuoneen kaapinovet olivat ties miltä ajalta, mutta rumat ne oli. WC koki totaalisen tyhjennyksen suihkua, käsienpesuallasta ja wc-pönttöä lukuunottamatta. Kaikki muu oli käyttökelvottomassa kunnossa. Myös jääkaappi keittiöstä sai lähteä käyttökelvottomuuden takia.


Suorastaan asunto oli niin hirveässä kunnossa, ettei kukaan hullu, meitä lukuunottamatta, olisi sitä huolinut siinä kunnossa. Näimme kuitenkin tämän läävän projektina. Neliöt oli sopivat ja järkevästi käytetty. Lisäksi asunnon sijainti oli mitä parhain. Otimme haasteen vastaan.


Päätimme laittaa kaikki seinäpinnat uuteen uskoon. Väri ja tapetti valinnat olivat helppoja, koska olimme yllättävän yksimielisiä mieheni kanssa. Kumpikin tykkäsi harmaasta, joten olohuoneen yksi seinä tuli harmaalla tapetilla ja makuuhuoneeseen löydettiin harmahtavaa tiilitapettia. Maaliksi valitsimme hyvin hailakan harmaan vaalean, ettei lopputuloksesta tulisi liian tummaa. Makuuhuoneen kaappeihin valitsimme hieman tummemman vaalean harmaan kuin seiniin.




Puolisen kuukautta remontissa meni, että saatiin läävästä kodin näköinen. Kaikki vapaa-aika siihen käytettiin, mutta oli se sen arvoista.

Remontin jälkeen alkoi operaatio sisustus, mutta siihen paneudutaan vasta seuraavassa postauksessa.

-Satu