Näytetään tekstit, joissa on tunniste live color xxl ultra brights. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste live color xxl ultra brights. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. elokuuta 2017
Väriä latvoihin
Kun olin saanut sormeni pois harsopaketista ja muutenkin toimintakuntoon, esitettiin minulle pienoinen värjäys pyyntö. Enhän tietenkään voinut kieltäytyä, sillä sormeni syyhysivät jo tekemään värjäys puuhia. Lisäksi tiesin luvassa olevan jotain kivan värikästä ja vähän villimpää projektia. Kohteena minulla oli kesäkuussakin piinapenkissäni piipahtanut (aikaisempaa värjäystä koskeva postaus tässä) työkaverini tytär ihanan pitkän, luonnonvaalean tukkansa kanssa.
Tällä kertaa lähdimme hakemaan jotain räväkämpää kuin viimeksi ja väreiksi valittiin Coloristan washout #minthair, Biozell inkin caribbean turquoise sekä Live color ultra brights shocking pink.
Viime kertaan nähden oli myös tarkoitus tehdä latvaväri pidemmältä, noin puolesta välistä pituuksia. Sekotin tälläkin kertaa kustakin väristä kaksi seosta, hailakamman liu'utusta helpottavan seoksen sekä lopputuloksessa enemmän näkyvän räikeämmän seoksen. Laitoin värejä vuoronperään raita raidalta ja kerros kerrokselta. Kesäkuun värjäyksen tapaista jännitystä lopputuloksesta ei tällä kertaa ollut ilmassa, vaan vaikutusaika kului minun osaltani paljon turvallisemmin mielin.
Lopputuloksesta tuli kaikin puolin onnistunut. Olin itse tyytyväinen aikaansaannokseeni ja mikä tärkeintä tukan kantaja oli ilmeisen tyytyväinen uuteen räväkkään väriinsä. Näissä tukkatouhuissa ei ole mitään sen palkitsevampaa kuin se, että "uhri" nousee piinapenkistäni hymyilevänä ja tyytyväisen näköisenä.
-Satu
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Vaihtelua vaaleanpunaisella
Maanantaina sain pienen päähänpiston vaaleanpunaisesta tukasta. Vanha liila kulahti aina vaaleanpunaiseen suuntaan, eli suuresta muutoksesta ei oikeastaan ollut kyse. Kulahtaneena väri oli todella hailakan vaaleanpunainen, niin ajatuksena oli tehdä siitä inan verran voimakkaampi versio.
Maanantaina aloitin aamuni hakemalla kaupasta pinkkiä väriä. Vanhasta väristä oli vielä jäljellä tummempia raitoja, latvat olivat omaan silmääni hieman likaisen väriset ja juurikasvu alkoi pilkottaa. Niinpä operaatio alkoi kevyellä, "puhdistavalla" vaalennuspesulla.
![]() |
Vasemmalla lähtökohta ja oikealla pohjatyön jälkeen. |
Kun pohjatyö oli hoidettu, oli jännimmän vaiheen aika eli itse värin. Lantrasin pinkkiä väriä reippaalla kädellä hoitoaineella, sekotussuhde taisi olla jotain 1/8 väriä ja 7/8 hoitoainetta. Värinä toimi Live color xxl ultra brights shocking pink ja hoitoaineena TRESemmé moisture rich.
Tällä kertaa kaikki ei vaan mennyt ihan niin putkeen, mitä olin suunnitellut. Tukka imikin väriä kuin sieni, huomattavasti voimakkaammin, mitä olin luullut ja kuten arvata saattaa, tukasta tuli räikyvän pinkki. Tässä kohtaa voi sanoa, että onneksi kyseessä oli vain suoraväri ja sen kuluttamiseen on niin monta koppas konstia, joten hätä ei ollut pinkin näköinen, vaikka tukan pitikin olla perjantaiksi kunnossa.
![]() |
Kuvassa ei näytä ihan niin pahan räikyvältä, mutta päivänvalossa asia oli ihan eri. |
Tiistaina kokeilin kulahduttaa väriä syväpuhdistavan shampoon voimin. Väriä lähti kyllä hieman, mutta ei minun makuun tarpeeksi. Keskiviikkona otin astetta kovemmat otteet ja kehiin tuli c-vitamiini vaalennus. Tarkemmin c-vitamiini vaalennuksesta täältä. Tällä kertaa tein sen huomattavasti laimeampana kuin viimeksi ja laitoin syväpuhdistavan shampoon joukkoon vain vajaan pussin askorbiinihappoa. Sain jo toiseen kertaan huomata, että tökötti toimii oikeasti ja väriä lähti niin sopivan paljon kuin olin toivonutkin.
![]() |
Vasemmalla syväpuhdistavan jälkeen ja oikealla c-vitamiini vaalennuksen jälkeen. |
Torstaina pääsinki taas värjäyshommiin, koska joistain kohdista tukka puhdistui lähes valkoiseen asti, joten pientä lisäväriä se kaipasi. Maanantaista oppineena laitoin väriä vain herneen verran ja hoitoainetta lopun määrän. Kulhossa väri näytti todella vaalelta, mutta en hämmentynyt siitä tällä kertaa vaan laitoin värin päähän. Torstain lopputuloksesta tuli juuri sellainen, mitä olin maanantainakin ajanut takaa ja sain epäonnistumisesta huolimatta värin kuntoon perjantaiksi, jolloin lähdin nauttimaan vuosittaisesta tyttöjen risteilystä.
![]() |
Lopputuloksena supersöpö karkki vaaleanpunainen. |
-Satu
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
Raitaa, raitaa ja vielä kerran raitaa
Tämä päivä lähti käyntiin tukka juttujen parissa. Aikaisemmin kerroinkin laittaneeni pientä raitaa ja siitähän se hullutus taas lähti. Tuli jonkun sortin kyllästyminen tasaiseen värikypärään ja ajattelin, että pieni päivitys olisi paikallaan. Tällä kertaa en lähtenyt mihkään liukuväri touhuun, vaan rupesin raidoittamaan liilan eri sävyillä.
Värejä tämän päiväisessä operaatiossa oli kolme, pelkkä live color xxl ultra brightsin liila, Color psychon color tamerilla lantrattu Crazy colorin lavender ja Tresemmén hoitsikalla lantrattu live color xxl ultra brightsin purple punk.
Kerros kerrokselta kävin tukan läpi raita kerrallaan. Aikaisempia peruja tukassani oli jo tummempia (pelkkä purple punk) raitoja, jotka jätin värittä. Tummempaa väriä käytin tällä kertaa vain yhteen raitaan, koska ensimmäisen raita kokeilun jäljiltä tukassani oli yksi kohta, mistä mielestäni puuttui raita.
Lisäksi jätin sinne tänne raitoja joiden väriin en koskenut. Muun jäljelle jäävän tukan raidoitin kahta lantrattua väriä käyttäen.
Lopputulos on mielestäni kivan päivitetty versio värikypärästä. Pirtsakka ja erilainen. Tämä oli kaikin puolin kannattava kokeilu, olen tyytyväinen. Tästä eteenpäin ylläpidän väriä vain lisäämällä raitoja eri sävyissä. Seuraavalla kertaa saatan uskaltautua laittamaan lantratut sävyt inan voimakkaampana.
-Satu
torstai 9. kesäkuuta 2016
Vaihtelu virkistää
..vai olenko vain liian kyllästyvää sorttia? Kuten arvata saattaa, kyse on hiuksistani. Iski taas sellainen olo, että ei tuo tyvi olekkaan hyvä tuollaisena. Ja noh minkäs voi kun kaikki tarvittava löytyy kaapista, niin eiköhän homma taas lähtenyt hanskasta. Suunnitelmana oli tällä kertaa vaihtaa tyviväri tummempaan liilan, mutta lopputulos oli jotain aivan muuta.
Aloitin vaalentamalla pois vanhan tyven. Tummanvaalea tyviväri lähti aika mukavasti. Päänvaivaa kuitenkin tuotti se osuus, mikä oli ollut tummanruskea, koska tätä tyviväriä varten en ollut vaalentanut ihan kaikkea pois ja kuinkas arvata saattaa, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Ja tässä tilanne oli juuri sellainen.
Ensimmäisen vaalennuksen jälkeen tulos oli tällainen. Huomaa selkeästi, että jotain on jätetty "alle". Noh en voi syyttää muuta kuin itseäni tässä kohtaa. Mutta toisaalta, en kyllä olettanut kyllästyväni näin nopeasti tyviväriin. Pari päivää jouduin kulkemaan tuon paska raidan kera kun ei vain löytynyt aikaa tukan laitolle. Kun vihdoin aikaa oli, vaalensin vielä tuota paska raitaa.
Tähän väliin jaan tyvivärjäys vinkin: Hanki monta muovista klipsua. Tyveä käsitellessä jaa tukka kolmeen osaan, sivut ja takaosa. laita sivut ponnarilla kiinni odottamaan. Jaa takatukka ohuisiin osioihin ja kiinnitä klipsuilla päälletysten. Näin pääset etenemään klipsuja irroittamalla. Helppoa kuin heinänteko! Toimii tosi hyvin juurikasvun värjäämisessa, mutta vaalennuksen kanssa kannattaa olla varovainen ettei kärväytä niskavilloja.
Tässä lopputulos, jäinkin kokonaan my little ponyksi! Himmeä paska raita vielä on, mutta antaa tukan levähtää välillä. Ja saa nähdä mihin suuntaan tästä taas lähdetään, mutta toistaiseksi pysyn tässä (kunnes taas kyllästyn).
-Satu
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Kohti tasaista pastelli liilaa
Vapaa perjantain kunniaksi omistin taas aikaa hiuksilleni. Alkuviikosta aloittamani operaatio kaipasi jatkoa, koska eihän tuollainen välivaihetukka nyt kovin kivan näköinen ole. Sain sitä yllättävän paljon haalistettua alkuviikon c-vitamiini vaalennuksilla, mutta halusin vielä pikkaisen puhtaamman lähtökohdan. Joten torstaina töistä päästyäni levitin c-vitamiini vaalennuksen vielä kertaalleen, tällä kertaa vain pääliosaan tavallisesta shampoosta tehtynä. Kun sen sain levitettyä, annoin tökötin hetken aikaa muhia folion sisällä ennen kuin levitin värinpoiston alimpiin, jotka olivat vielä likaisen ja tunkkaisen väriset aiemmasta mustasta.
Pääliosasta lähti taas ihan kivasti väri haaleemmaksi ja alaosa vaaleni oikeasti blondiksi! Tökötit päästä saatuani oli jotenkin vaikea uskoa silmiä. Niin paljon kun vaivaa olin nähnyt mustan poistoon, oli outoa vihdoin nähdä alimmat hiukset nätin ja puhtaan blondina. Olihan blondi toki lämpimän sävyinen, mutta verrattuna aiempaan väri oli parempi kuin hyvä. Harmi vain, että olin niin fiiliksissä etten kuvaakaan muistanut ottaa.
Tänään heti noustuani jatkoin operaatiota. Nyt oli tarkoitus saada latvat mahdollisimman tasaiseksi haaleaksi liilaksi. Sekoitin kahta eri väriä, toinen punertavampaa ja toinen pikkaisen sinertävämpää. Tämä siksi, koska tiesin jo lähtöönsä, että alimpiin tarraa punertavampi, kun lähtökohta oli lämmin blondi. Kylmempää olisi ollut turha kokeilla kun lopputulos olisi jäänyt likaiseksi haalean liilan ja blondin sekoitukseksi. Päälimmäiset taas olivat valmiiksi jo punertavan liilat, enkä niitä halunnut liian punertavaksi.
Väreinä käytin Live Color XXL Ultra brights pure purplea ja Crazy Colorin laventelia. Lantrauksen tein Doven tehohoidolla, koska mielestäni hoitaminen ei ole koskaan turhaa.
Lopputuloksesta tuli oikeinkin omaa silmää miellyttävä. Pientä lämpöeroa vielä on alimpien ja ylimpien hiusten välillä, mutta noin pieni ero tulee olemaan helppo korjattava. Tuntuu kyllä varsin oudolta olla näinkin lähellä haluttua lopputulosta parin kuukauden operointien jälkeen.
-Satu
Pääliosasta lähti taas ihan kivasti väri haaleemmaksi ja alaosa vaaleni oikeasti blondiksi! Tökötit päästä saatuani oli jotenkin vaikea uskoa silmiä. Niin paljon kun vaivaa olin nähnyt mustan poistoon, oli outoa vihdoin nähdä alimmat hiukset nätin ja puhtaan blondina. Olihan blondi toki lämpimän sävyinen, mutta verrattuna aiempaan väri oli parempi kuin hyvä. Harmi vain, että olin niin fiiliksissä etten kuvaakaan muistanut ottaa.
Tänään heti noustuani jatkoin operaatiota. Nyt oli tarkoitus saada latvat mahdollisimman tasaiseksi haaleaksi liilaksi. Sekoitin kahta eri väriä, toinen punertavampaa ja toinen pikkaisen sinertävämpää. Tämä siksi, koska tiesin jo lähtöönsä, että alimpiin tarraa punertavampi, kun lähtökohta oli lämmin blondi. Kylmempää olisi ollut turha kokeilla kun lopputulos olisi jäänyt likaiseksi haalean liilan ja blondin sekoitukseksi. Päälimmäiset taas olivat valmiiksi jo punertavan liilat, enkä niitä halunnut liian punertavaksi.
Väreinä käytin Live Color XXL Ultra brights pure purplea ja Crazy Colorin laventelia. Lantrauksen tein Doven tehohoidolla, koska mielestäni hoitaminen ei ole koskaan turhaa.
Lopputuloksesta tuli oikeinkin omaa silmää miellyttävä. Pientä lämpöeroa vielä on alimpien ja ylimpien hiusten välillä, mutta noin pieni ero tulee olemaan helppo korjattava. Tuntuu kyllä varsin oudolta olla näinkin lähellä haluttua lopputulosta parin kuukauden operointien jälkeen.
-Satu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)