Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lola Ramona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lola Ramona. Näytä kaikki tekstit
maanantai 19. helmikuuta 2018
Rakkaudesta Lola Ramonaan
Uusi vuosi ja uusi käsilaukku! Viimevuosina minulle on alkanut syntyä tapa ostaa kerran vuodessa uusi käsilaukku. Tänä vuonna olen asian kanssa hieman aikaisemmassa kuin viimeisimpinä vuosina, jolloin kevään tai kesän tulo on tarkoittanut uuden käsilaukun hankintaa. Nyt kuitenkin vastaani tuli sellainen tarjous, jota en voinut ohittaa. Nimittäin kaikki Lola Ramonan tuotteet oli neljän päivän ajan, ennen uutuuksien saapumista, -50%.
Vuonna 2016 ostin ensimmäisen Lola Ramonan laukkuni, josta olin silloin ja olen edelleenkin haltioissani. Lola Ramonan retro henkisyys ja persoonallisuus vetoavat minuun ja jotenkin laukut vain ovat ylitse muiden. Toki heidän kenkänsäkin ovat aivan täydellisen näköisiä, mutta omat unelmani niistä musertuvat jalkani pienuuteen.
Muutenkin olen viimeaikoina alkanut tykästyä ajatukseen siitä, että tiedän kuka/mikä on kantamani käsilaukun takana. Nuorempana harrastin usein sellaisia perus seppälä/h&m tusina laukkuja, mutta nykyään tulen helpommin laittaneeksi senkin rahan persoonallisempaan vaihtoehtoon. Ja muutenkin koen, että näin käyttämäni raha menee oikeampaan osoitteeseen.
Ensimmäisen Lola Ramonan käsilaukkuni tulin ostaneeksi Suomesta jälleenmyyjältä, jonka liikkeessä ihastukseni merkkiä kohtaan syttyi. Sittemmin olen tullut tilanneeksi lompakon ja nyt tämän laukun suoraa Lola Ramonan omilta verkkosivuilta.
Jo silloin ensimmäisellä kerralla, kun tilasin lompakkoni, yllätyin siitä kuinka kauniisti tilatun tuotteen voi asiakkaalle lähettää. Se ei ollut vain pelkkä paketti ja kuitti tuloste vaan myös pakkaus tapaan ja materiaaleihin oli panostettu. Lompakko oli paketin sisällä vielä pakattu erilliseen logolla varustettuun pussukkaan, palautus lomake oli kortin muodossa ja merkin tarina toisessa kortissa. Se oli siihen mennessä kaikkein kaunein näkemäni tilauspaketti.
Nyt kuitenkin yllätyin vielä enemmän paketin kauneudesta, sillä jo ulkokuori oli silkkaa Lola Ramonaa. Paketin sisältä löytyi logolla varustettuun satiini pussukkaan pakattu laukkuni ja lisäksi jos jonkinlaista korttia. Jo pelkkä paketti sai minut hymyilemään.
Satiini pussukasta paljastui tilaamani kuvan kaunis mustavalko raidallinen Mindy stripy -laukku. Laukku oli juurikin niin kaunis kuin tilatessa olin kuvista tulkinnut. Kooltaan Mindy stripy on vanhaan laukkuuni verrattuna jonkin verran suurempi, mutta kuitenkin ihan näpsäkän kokoinen.
Tilatessa emmein hieman tämän laukun ja pienemmän Inez stripyn väliltä. Päädyin lopulta tähän, sillä joissain tilanteissa kun täytyy saada vesipullo mukaan matkaan, meinasi vanhasta käsilaukustani loppua tila kesken ja Inez stripy oli suurinpiirtein saman kokoinen kuin vanhanikin. Lisäksi Mindy pisti silmääni ensimmäisenä kun selasin Lola Ramonan sivuja.
Olen todella tyytyväinen ostokseeni ja laukku on saapumisesta asti kulkenut päivittäin käsivarressani. On se vaan niin kaunis!♥
-laukkuonnellinen Satu
perjantai 2. syyskuuta 2016
Lola Ramonan lumoissa
Edellis viikolla tuli pienenä heräteostoksena tilattua Tanskasta uusi lompakko. Selailin mielenkiinnosta Lola Ramonan sivuja ja vastaan tuli suloinen punavalko raidallinen lompakko, joka oli aivan huikeassa tarjouksessa, vain neljäsosa alkuperäisestä hinnastaan. Toki postikulut toivat oman lisänsä, mutta ei nekään mitkään mahdottomat olleet.
Aloin tarkemmin pohtimaan asiaa raaskinko -näkökulmasta. Vanha lompakkoni on jo palvellut reilun kolme vuotta ja monesti olen tässä vuoden sisällä harkinnut uuden hankintaa. Ne harkinnat on tosin tyssännyt aina siihen kun en ole löytänyt tarpeeksi siron kokoista lompakkoa vaan kaikki vähänkään miellyttävät ovat olleet laukun kokoisia.
Jotenkin vain omasta mielestäni lompakon kuuluu olla lompakko eikä mikään laukku. Suuremman lompakon hankinta olisi merkinnyt pikkulaukuista luopumista, never! Siksipä kesällä jouduin hylkäämään jopa ajatuksen Marilyn lompakosta.
Nyt kuitenkin vahingon kautta löysin sopivan pienen lompakon ja vanha Espanjasta asti metsästetty, hieman raihnainen lompakkoni pääsee osa-aika eläkkeelle. Yhtä paljoa tässä ei ole korttipaikkoja, mutta mihinkäs ihminen niitä enempää kerralla tarvisi kuin neljä? Ja pahimmassa tapauksessa parikin voisi sopia päällekkäin.
Arvostan itse lompakossa enemmän käteiselle varattua tilaa kuin korttipaikkoja, koska olen ihminen, joka pyrkii tilanteessa kuin tilanteessa käyttämään käteistä. Sekin lähti aluksi vain kokeilusta, mutta ajan myötä juuttui tavaksi. Ja eipähän ainakaan haittaa jos kortti vekottimet ei kaupassa toimi, käteinen kuitenkin kelpaa aina.
Kisu tahtoi myös mukaan kuviin.
Tämän lompakon myötä tuli myös ensimmäistä kertaa tilattua englannin kielisiltä sivuilta. Olen tiedostetun surkea kielissä, joten olen pyrkinyt välttämään vieraskielisiä sivustoja. Tällä kertaa kuitenkin uskalsin kokeilla miten käy. En ilmeisesti kauhean väärin mitään ymmärtänyt kun paketti löysi perille.
-Satu
tiistai 28. kesäkuuta 2016
Maailman söpöin laukku
Eilisen päähänpiston myötä tämä päivä on kulunut shoppailun merkeissä. Heräsin aamulla virkeänä jo yllättävän aikaisin ja tein silloin viimeisen päätöksen reissun kohtalosta eli menoksi vain. Hyppäsin kymmenen maissa junaan ja kohti lähintä isompaa kaupunkia. Heikohkon kaupunki tuntemuksen ja suuntavaistoni kanssa löysin pienen mutkan kautta juna-asemalta pieneen ostoskeskukseen, mihin olin suunnitellut meneväni.
Olin valmiiksi listannut päähäni tarpeelliset hankinnat. Toinen niistä oli perustopit. Niitä kun tulee käytettyä lähes päivittäin, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Päätin investoida kerralla vähän useampaan, joten päädyin ostamaan kahta eri väriä ja kahta eri mallia eli yhteensä tuli hamstrattua neljä kerralla.
Kun tärkeimmät hankinnat oli tehty, jatkoin kiertelyä, koska aikaa oli vielä rutkasti. Olimme sopineet mieheni kanssa, että hän tulee hakemaan minut töistä päästyään. (Hän siis työskentelee tämän isomman kaupungin naapuri kunnassa, joten hakemiseni ei tuottanut suurta lenkkiä.) Tuli siinä vielä muutamaa vaatetta katseltua ja kokeiltua, mutta vastaan ei tullut mitään käteen jäävän kivaa. Kiertelin myös kauppoja laidasta laitaan pelkästä katselun ilosta.
Jossain kohtaa eksyin kauppakeskuksen perukoille ja sieltä löytyi taivas. Kaupassa oli kenkiä ja laukkuja, ja mikä parasta, kaupassa oli kokonainen hylly pin-up tyylisiä kenkiä ja laukkuja. Hetken hyllyä kuolattuani katselin hintaluokkaa, mikä oli hieman kiprakka. Päätin siinä kohtaa vielä harkitsevani hetken ennen kuin teen mitään radikaalia. Kiertelin ja kaartelin jonkin aikaa, mutta rakastukseni yhtä laukkua kohtaan alkoi polttelemaan. Päätin mennä hakemaan sen kotiin. Hauskinta koko laukun hankinnassa oli se, että liikkeen löytäminen uudelleen oli vaikeampaa kuin uskoinkaan. Hetken etsittyäni löysin liikkeen jälleen. Laukku odotteli hyllyssä. Hetken vielä tutkittuani laukkua, vein sen kassalle. Tulin samalla kysyneeksi löytyykö kengistä lapsellisen pieniä kokoja ja muutamasta löytyi koko 35. Uteliaisuuttani kokeilin, mutta kokeilemani kenkä oli turhan väljä. En kuitenkaan jäänyt asiaa harmittelemaan, koska ihastus laukusta oli niin vahva ja eilen tuli tilattua yhdet kengät kokeiltavaksi. Täytyy pitää niille peukkuja.
Katsokaa nyt sitä, eikö olekkin täydellinen? <3
![]() |
-Satu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)