torstai 18. elokuuta 2016

Kun aikuisella on lapsen kokoinen jalka


Uusien kenkieni innostamana ajattelin kirjoittaa teille hyvinkin oma kohtaisesta aiheesta. Siitä millaista on olla aikuinen lasten kokoisissa kengissä. Oma jalkani on noin 34 kokotaulukkojen mukaan. Tosin kenkiä minulta löytyy haarukalla 33-36. Mutta kuitenkin, kinttuni on ali arvoinen kauppojen normaaleihin koko valikoimiin.


Teini-iässä minulla ei ollut ainoitakaan jalassa pysyviä avonaisia korkokenkiä, vaan esimerkiksi rippijuhlat, koulun kevätjuhlat ja wanhat tanssitkin selvittiin erilaisten viritelmien avulla. Ehdottomasti paras viritelmä oli wanhoissa. Kenkien etsinnässä loppui aika kesken ja jalkaan oli laitettava noin sentin verran isot kengät. Maliltaan ne olivat sellaiset sandaletit, missä meni muutama remmi. Lopputulos oli se, että solmin kengät jalkaani kiinni satiinisilla kengän nauhoilla. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, mekko oli lyhennetty korkkari varalla ja kenkiä oli etsitty kuukausi tolkulla. Onneksi mekko oli niin pitkä, että kenkäni ja viritelmäni jäi piiloon. Tätä on kyllä hauska muistella.


Syksy, talvi ja kevät ovat aina olleet kenkien kannalta helpompaa aikaa. Silloin kuitenkin on vähintään yhdet paksummat sukat jalassa ja paksut pohjalliset helpottaa myös. Näinä vuodenaikoina voinkin huokaista, että jalkani on kuitenkin noinkin "suuri" ja 35 tai minimaalinen 36 voivat olla hyvän kokoisia. Ei käy tässä vaiheessa kyllä kateeksi niitä joilla jalka on vielä pienempi.



Vanhojen kenkien rikki meneminen on minulle katastrofi, koska se tarkoittaa tuskastuttavaa ja pettymyksiä täynnä olevaa shoppailu reissua. Ja yleensä suurempaan kaupunkiin, joissa on useita kymmeniä kenkä liikkeitä, eli todennäköisempää löytää ne liikkeeseen eksyneet 35 kokoiset naistenkengät taikka vaihtoehtoisesti ne aikuismaiset lasten kengät. Mutta voin kertoa, että on pirun noloa olla äitien ja lasten seassa kokeilemassa itselle kenkiä. Toinen vaihtoehto on internetin ihmeellinen maailma. Se on kuitenkin vähän verrattavissa uhkapeliin, kun löytyy vain yksi kokotaulukko ja kaikki kengät eivät todellakaan ole sen mukaisia. Mahdollisuus saada täysosuma on sama kuin arpajaisissa.



Nyt kuitenkin vanhempana ja viisaampana minulla on muutama "luottopaikka", joissa voitan arpajaiset melko varmasti. Kangaskengät, tennarit ja balleriinat yleensä löytyvät oman kotikaupungin Prisman tai Citymarketin lasten osastolta. Syksy, talvi ja kevät kengissä käännyn ensimmäisenä Nelly.comin 35 kokoisten kenkien puoleen, jollei sieltä tärppää, on tiedossa joko tuskastuttava shoppailu reissu tai netin penkominen. Korkokengät puolestaan löytyy Pienellenaiselle.fi:stä. Löysin tuon verkkokaupan nelisen vuotta takaperin, eikä sen jälkeen ole ollut korkkari ongelmia. Se onkin ainoa löytämäni verkkokauppa, jossa jalkani on juuri oikean kokoinen. Mikä siunaus!

Uudet tulokkaat oikealla ylä kulmassa.

Viimeiseksi haluan sanoa vielä, että sinä, jolla on jalka 36-41, älä valita ettetkö löytäisi sopivia kenkiä itsellesi, koska oikeasti löydät melkein mistä vaan kunhan joku ei ole kerinnyt ennen sinua. Vaan ole onnellinen siitä, että jalkasi on standardien kokoinen ja voit valita kenkäsi tuhansien joukosta, meillä joillain se on huomattavasti suppeampi.

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti