maanantai 29. elokuuta 2016

Ensimmäinen yhteinen lomareissu


Kuten aikaisemman postauksen kuvista saattoi päätellä, emme ihan olleet kotikulmilla. Vietimme viime viikon mieheni kanssa järvimaisemissa mökillä köllötellen. Aikaisemmin emme ole olleet kahdestaan reissun päällä, joten tämä sai kunnian olla ensimmäinen.


Kun saimme keväällä varmistuksen lomiemme suurinpiirteisestä yhtenäisyydestä, päätimme, että johonkin reissuun on lähdettävä. Pohdeimme ulkomaiden ja mökin väliltä, mutta päädyimme tällä kertaa mökki vaihtoehtoon. Hetken selailtuamme löysimme pienen, suloisen ja järven rannalla olevan mökin. Eikä siinä kauaa kuono tuhissut kun mökki oli jo varattu.


Viikko sitten maanantaina lähdimme aamulla matkaan. Ajomatka kesti reippaan kaksi ja puoli tuntia, mikä oli ihan sopivan kaukana kotikunnasta. Perille päästyämme mökki oli juuri sellainen, mitä kuvat olivat antaneet ymmärtää. Parisänkyä mökissä ei ollut vaan makuuhuoneessa oli kaksi erillistä sänkyä, mutta olimme varautuneet siihen narulla ja ensi töikseen mieheni väsäsi meille tee-se-itse parisängyn, sillä en olisi suostunut nukkumaan viikkoa ilman oman miehen kainaloa.


Kaikin puolin viikko meni oikein mukavasti. Päivät oltiin ja ihmeteltiin, illat saunottiin ja grillailtiin. Tuli siinä järvessäkin sen verran pulahdettua, että talviturkit lensi pois. Lisäksi reissuun mahtui pari souturetkeä järvellä ihmetellen ympärillemme.


Säät olivat kuitenkin syksyisemmät mitä olimme toivoneet, mutta eipä tuo reissusta millään tavalla huonompaa tehnyt, tuli ainakin saunottua urakalla.


Reissumme sai mukavan päätöksen lauantaina mieheni ystävän valmistujaisjuhlissa, jonne mökiltä oli vain puolentoista tunnin matka. Alkuillasta lähdimme sitten kohti kotia, jonne oli vielä matkaa hieman vajaa kolme tuntia.


Kotio päästyämme väsyneinä matkasta, koti tuntui ihanan mustalta ja harmaalta hirsiseinien jälkeen. Kyllä tuli sellainen ikea mainoksesta tuttu "ihanaa olla kotona" -fiilis.

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti