sunnuntai 21. elokuuta 2016

Keittiö kätevämmäksi

Älkää huoliko, matto ei ole lähtenyt vaihtoon, vaan on tällä hetkellä pestävänä.

Nyt on aika paljastaa, mitä muutosta olemme keittiöömme tehneet. Aikaisemmin kerroinkin, että hamusin rompetorilta laatikoita keittiöön, mutta tarkoitusta en vielä silloin paljastanut. Noh, kaikki lähti päivänä, jolloin kerkesin ensimmäisenä töistä kotiin ja postiluukusta oli ilmestynyt Hobby hallin kuvasto. Katselin sitä iltapäivä kahvia juodessani ja näin erikoisen mikron. Se oli erilainen ja hauskan näköinen. Rupesin siinä sitten miettimään, että vanha mikro on vanha kuin synti ja oikeastaan odottelimme jo päivää jolloin se sanoisi sopimuksensa irti. Aloin tosissani harkitsemaan vanhan päästämistä eläkeelle.


Jatkoin vielä selailua ihan mielenkiinnosta ja vastaan tuli tiskikoneet. Katselin hintoja, mitkä eivät olleet alkuunkaan pahoja. Sitten vasta aloin miettimään, että miksi edelleen hoidamme sen ikävän askareen käsivoimin. Nyt kun olemme jo yli vuoden asuneet asunnossa, jossa on tilaa vaikka muille jakaa, etenkin keittiössä ja edelleen tiskaamme käsin. Yksiössäni tiskikonetta ei edes voinut harkita kun tilaa oli vain vähän, mutta täällä kun olisi voinut harkita jo vuosi takaperin. Ehkä siihen tiskaamiseen oli vain niin hyvin tottunut, kun koko tähän astisen elämäni aikana ei ole ollut kuin ehkä vuoden kokemus tiskikoneesta. Päätin ottaa asian mieheni kanssa puheeksi kun hän töistä pääsee.


Kerroin pohdinnoistani miehelleni ja päädyimme yhdessä lopputulokseen, että kai me voidaan tiskikoneen verran pröystäillä ja tehdä elämämme kertaheitolla mukavemmaksi. Kun päätös hankinnasta oli tehty, siirryimme kuvastosta netin ihmeelliseen maailmaan. Seuraavana olikin paikan suunnittelua, mittailua ja eikun painamaan tilaus nappia.



Viikon verran odottelimme mikroa ja tiskikonetta. Teimme odotellessa jo paikkaa tiskikoneelle valmiiksi. Mikro tuli paria päivää aikaisemmin ilman moitteita ja löysi paikkansa heti. Vanha siirtyi eläkkeelle. Tiskikone kun saapui, ei kaikki mennytkään niin putkeen, mitä olisi ajatellut. Koneessa oli suuri taisteluarpi matkalta ja jouduimme lähettämään sen vaihtoon. Viikon verran taas odottelimme ja uusi kone saapui kolhuttomana. Ja sen myötä elämämme muuttui huomattavasti mukavemmaksi.


-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti