keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Paita, jota joko rakastaa tai vihaa


Farkkujen ollessa vielä työnalla, syntyi ajatus jo seuraavasta projektista kun tammikuun Burda oli tipahtanut postiluukusta (ystäväni oli ihanasti tilannut minulle joululahjaksi muutaman numeron kyseistä lehteä). Muutaman selailu kerran jälkeen ajatukseni lämpenivät lehdessä esiteltyyn pussihihaisen paidan kaavaan. Ensimmäisellä selauksella paita näytti lähinnä oudolta, toisella kerralla jännältä ja kolmannella kerralla jo niin mielenkiintoiselta, että olihan kaavaa pakko lähteä kokeilemaan farkkuprojektin jälkeen.


Ajattelin lähteä tähänkin projektiin vanhojen kankaitteni ja nappieni voimalla. Nyt kun on päässyt hyvin vauhtiin vanhojen kankaiden käytössä, ideat projekteihin alkaa syttymään paljon helpommin. En aikaisemmin olekaan käsittänyt kuinka paljon minulla todellisuudessa on näitä jämä- sekä käyttämättä jääneitä kankaita. Nytkin olen jo tehnyt useamman projektin kangasvarastojen aarteilla, mutta tuntuu ettei vanhaan matkalaukkuuni tule yhtään sen enempää tyhjää tilaa.


Tämän kankaan tilasin silloin kun harrastukseni oli vielä ihan aluillaan. Kankaan tarina on vähän samanlainen kuin farkunkin, kangas näytti kivalta ja sain loppu pätkän edulliseen hintaan. Joten tulin tilanneeksi tarpeet kellohameeseen ja parisen metriä vielä päälle. Odotukseni kankaasta oli hieman erilaiset ostohetkellä kuin mitä lopulta todellisuus oli. Luulin silloin tilanneeni perus noin lakanan paksuista puuvillakangasta, mutta paketista paljastuikin huomattavasti ohuempi kevyt kangas. Luulen, että tämä erehdys meni silloin ihan täysin tietämättömyyden piikkiin.


Kankaasta tulin tehneeksi kellohameen niin kuin olin suunnitellutkin, mutta loppu pala on muhinut kangas varastossani tähän paitaan saakka. Projektia suunnitellessa olin vähän kahden vaihella onko kankaan kuvio liikaa tämän malliseen paitaan, vai onko se juuri sopivan persoonallinen. Epäilyksistäni huolimatta päätin lähteä kokeilemaan, oli lopputulos sitten kumpi vaan, kumpikin kuitenkin yhtä mahdollinen.


Kaavan ja ohjeen kanssa päätin olla pitkästä aikaa tottelevainen ja olla muuttamatta mitään. Viime kerrasta on vierähtänyt taas jo tovi, joten tämä projekti meni pienestä vaihtelusta. Ja oikeastaan kaavakin oli valmiiksi tarpeeksi erikoinen, ettei muutosideani alkaneet virrata.


Ulkonäkö seikkojen lisäksi jännitin tässä projektissa myös hieman kankaan käsittelyn puolesta. Ohuiden kankaiden ompelu on minulle kuitenkin suhteellisen tuntematonta aluetta, koska takana on vain tästä samasta kankaasta tehty kellohame ja viime kesänä tekemäni Chanel-jakun reunakaitaleet. Kummallakaan aikaisemmalla kerralla hermojen menetys ei ole ollut kovin kaukana, sillä ohut ja kevyt kangas on kuitenkin kaikin puolin hankalampaa työstettävää kuin perus puuvillat ja tymäkämmät kankaat, joiden kanssa koen itse olevani varmimmillani.


Kun viimein pääsin kankaan kimppuun yritin tehdä kaiken mahdollisimman idioottivarmasti, jotta purkamiset jäisivät minimiin, sillä se voisi olla todennäköisin kompastuskiveni ohuen kankaan kanssa. Vaikka paita olikin päällisin puolin melko helppo toteutettava, tuotti hihojen halkiot pientä kuumotusta. Se on ollut jo pitkän aikaa, ensimmäisestä kauluspaitakokeilusta asti, sellainen kohta mitä en vain ole meinannut tajuta ja se olikin kaavan puolesta ainut jännityksen aiheeni. Kerran purkamisen jälkeen kuitenkin lamppu syttyi päässäni ja pääsin jyvälle toteutuksesta. Paita valmistui muuten ongelmitta.


Tätä paitaa tehdessä odotin sovitusta ja valmiiksi saamista kuin kuuta nousevaa, halusin palavasti nähdä onko paita kiva vai kamala, entä onko kankaan ja mallin yhdistelmä pieleen mennyt- vai nappi valinta. Kun viimein pääsin odotuksesta ja sain valmiin paidan päälleni, en ollut aivan varma onko se hyvällä vai pahalla tavalla erikoinen, en osannut tehdä päätöstäni asian suhteen.


Kun pääsimme mieheni kanssa kuvaamaan paitaa ja yhdistin sen omatekoisten farkkujeni kanssa paita housuihin laitettuna, osasin tehdä päätöksen omasta mielipiteestäni. Paita on oikealla alaosa yhdistelmällä juuri täydellisen erikoinen! Oman päätöksen vaikeuden puolesta voisin kuvitella, että tämä paita on sellainen vaatekappale, joka varmasti jakaa mielipiteitä katsojasta riippuen.

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti