sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uudenvuoden vastaanotto


Tämän vuoden ensimmäisen postauksen kunnian saa pieni eilisen muistelu. Päivä alkoi mukavasti rauhallisella kotona oleilulla, sillä onnekseni minulla oli vapaana sekä uudenvuoden aatto että -päivä. Aikaisemmin olen ollut uudenvuoden aattoina töissä, joten aina on ollut hirveä kiire laittautumisen sun muun suhteen. Tänä vuonna ei ollut niitä ongelmia. Sain rauhakseltaan laittautua ja tehdä muita omia juttujani.

Uudenvuoden kampauksekseni päätyi aikaisemmin tällä viikolla kokeiltu kihara linnunpesä letti systeemi. Jotenkin vain tykkäsin sen erilaisuudesta normaaleihin päässäni näkyviin väkerryksiin. Meikki menikin sitten taas tavalliseen tapaansa. Laittautumiseni lopputulos olikin osittain vanhaa tuttua ja osittain uutta ja ihmeellistä. Kun oma laittautumiseni oli hoidettu sain vielä kunnian kihartaa ystäväni tukan ennen juhlinnan varsinaista alkamista. Illan karvan räpellys ei kuitenkaan ollut vielä siinä vaan yön pikkutunneilla tuli letitettyä miesten partoja ja myös yhden miespuolisen ystävän irokeesi (omaa tukkaanikin reippaasti pidempi) taipui letille.


Perinteisesti uudenvuoden juhlintamme on alkanut paikallisen suurtapahtuman, kaupungin oman ilotulituksen katselulla ja sitä menimme tänäkin vuonna katsomaan. Sieltä jatkoimme perinteiden mukaan porukalla illan emännän ja isännän luokse. Koko uusivuosi on muodostunut kaveriporukassamme perinteeksi ja oikeastaan se vietetäänkin joka vuosi samalla tavalla.

Kuvia ei tullut illasta otettua muuta kuin alottelun aikaiset muutamat räpsyt. Olisi enemmänkin ihme jos muistaisi kuvia räpsiä illan mittaan, mutta onneksi muistot ovat säilyväistä sorttia ilman kuviakin. Ilta meni kaikin puolin onnistuneesta, joten uusivuosi alkaa todella hyvillä fiiliksillä täällä suunnassa.


Innostavaa alkanutta vuotta kaikille!

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti