sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Hellelukemia


Oikaistakseni heti, otsikko ei tarkoita tällä kertaa mitään ihanaa lämmintä lomareissua tai vastaavaa, mitä voisi aluksi ajatella. Kotosalla olen ja ulkona pakkaset paukkuu, kropallani puolestaan on ollut tämän loppuviikon ajan sellaiset helle bileet käynnissä ettei tosikaan. Helpommin sanottuna, olen sairastanut viimeisimmät päivät ja aikani on kulunut patjan ja peiton välissä. Pahimmillaan olen viikonlopun aikana käväissyt hyvin lähellä neljääkymmentä astetta kuumeen kanssa, joten veto on ollut tipo tiessään. Nyt kuitenkin on jo parempi päivä, mutta yritän silti pysyä ihan rauhakseltaan, ettei kuume enää palaisi. Vaikka kuume helpottikin on yläkroppani vielä melkoisen turta kokoaikaisesta yskimisestä ja niistämisestä.

Viimeisimmän kahden kuukauden aikana olen kyllä sairastanut enemmän kuin pitkään aikaan. Kummatkin "taudit" olen saanut tartuntana mieheltäni. Kaikkein huvittavinta tässä on se, että töissä tapaan päivittäin todella paljon ihmisiä niin luulisi tautien tarttuvan sieltä, mutta ei, saan tartuntani mieheltäni. Ainakin kahden viimeisimmän perusteella voin tästä eteenpäin pelätä tartuntaa joka kerta kun mieheni sairastuu.

Nyt kuitenkin olo on parempi kuin viimeisimpinä päivinä ja toivonkin, että tämä tauti olisi tällä selätetty. Pidetään peukkuja!

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti