keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Meikkileikkejä

Viimeisin maskeeraus kokeilu

Halloween toohotus senkun jatkuu! Nyt kun halloween alkaa oikeasti lähestymään, olen aloittanut pohtimaan meikki ja hiuspuolta. Asut minulla ja miehelläni on jo vahvasti voiton puolella (niidenkin osalta pitäisi taas päivitystä pikku hiljaa rustailla), joten mitään valmistumis paniikkia ei enää ole. Olen oikeastaan uskaltanut jo hieman himmailla vauhtia niiden kanssa ja käyttää aikaani koristeiden teon ja ennen kaikkea meikkiharjoitusten parissa.

Hupi pohjainen kokeilu meikkipussin antimilla ennen tilauksen saapumista

Edellisviikolla pohdeimme mieheni kanssa mille suunnalle lähdemme maskeeraustemme suhteen ja sen myötä tulin näpytelleeksi pientä tarvike tilausta Punanaamiosta. Oikeastaan koko halloweenin juhlinta historiani on Punanaamio ollut tärkeässä roolissa vähintäänkin meikki tykötarpeiden osalta. Kolmen ensimmäisen juhlinta vuoden ajan teimme perinteisen ostosreissun lähtemällä porukalla Punanaamioon etsimään ispiraatioita, josta koko toohotus sitten alkoi. Muutaman viimeisen vuoden aikana homma on kuitenkin kääntynyt siihen, että toohotus aloitetaan jo viimeistään alku syksystä, jolloin asut ja muut on jo valmiiksi mietittyinä. Silti Punanaamio on edelleen tärkeässä roolissa maskeeraustarvikkeiden osalta ja joka vuosi olenkin tullut näpytelleeksi edes jonkinlaista tykötarve tilausta.

Ensimmäinen kokeilu

Tänä vuonna tilaukseni sisälsi tykötarpeet arpien ja kaikenlaisten vekkien ja haavojen tekoon. Muutama viimeisin vuosi on oman maskeeraukseni osalta ollut melko siivoa, ei verta eikä vekkejä. Tänä vuonna halusimme kuitenkin tuoda viikinki naamoihimme taistelun jälkiä, joten mikä olisikaan parempaa kuin arpivaha ja veri leikit. Uusina tuttavuuksina minulle tuli tänä vuonna arpivaha ja arpineste, joten pieni harjoittelu on enemmän kuin tarpeeseen. Olen kyllä aikaisemminkin tehnyt haavoja sun muita, mutta toteutuksen takana on ollut nestemäistä lateksia ja vessapaperi myttyjä. Tällä kertaa halusin kuitenkin pyrkiä parempaan, joten kuvioihin astui arpivaha. Ennen ensimmäistäkään kokeilua, olen tankannut pääni täyteen Youtuben arpivahaa koskevia tutoriaaleja.

Ensimmäisestä kokeilusta toinen variaatio

Tilaukseni saavuttua voitte varmaan kuvitella, ettei näppini ole hirveän kurissa pysyneet, vaan pientä harjoitusta on jo takana päin. Kolmannen arpivaha testailun jälkeen voin sanoa, että sen salat ja mahdollisuudet alkavat pikkuhiljaa aukeamaan. Miehelläni oli alusta asti selvä visio jo mielessään oman maskeerauksensa osalta kun taas omani oli ihan hakoteillä. Nyt kuitenkin viimeisimmän kokeilun jälkeen alkaa löytymään suunta omaan maskeeraukseeni. Eli harjoituksissa ollaan päästy jo siihen asti, että kummankin maskeerauksen perus idea on selvillä. Enään vain suunta kohti parempaa!

Toinen kokeilu omaan naamaan ja miehelle ensimmäinen yritys

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti