lauantai 1. huhtikuuta 2017

Jatkoa pitsiunelmiin


Kuten hieman aikaisemmin "lupailin" on luvassa monia ompelu aikaansaannos -postauksia, niin tässäpä ensimmäinen talvi"ompelu"lomani aikana kasaan kyhätty vaate. Tosiaan olin lomalla viime viikon ja heti ensialkuun kipaisin hakemassa kaupan lehtihyllyltä ihan uusia tuoreita visioita Burdan merkeissä. Aikomuksena oli loman aikana ommella niin paljon kuin vain huvittaa ja jälkeenpäin ajateltuna, se meni juurikin niin.


Kauppaan mennessä minulla oli tarkoituksena silmäillä käsityölehdet läpi ja valita joko yksi tai kaksi uusia ideoita sisältävää lehteä. Kaikkein eniten silmääni miellytti Burdan uusin numero, jonka kannoin mukanani kassalle ja kotiin. Lehdessä lähes jokainen kaava oli minun makuuni käyttökelpoinen, edes osittain.


Minulla oli entuudestaan jäljellä pastellin mintunvihreää kangasta ja mustaa pitsiä. Samaista kangasta ja pitsiä, joita käytin viimeisimmässä mekko projekstissani. Tulin silloin ostaneeksi loppupakan seuraavia visioita varten. Mielestäni nyt oli oikea hetki käyttää samaa kangasta. Kun näin lehdessä, hienon, klassisen ja tyköistuvan häämekon kaavat, syntyi päässäni jo idea sen pohjalta tehdystä polvi mittaisesta kotelomekosta pitsillä höystettynä. Asia oli sitä myöden lukkoon lyöty.


Ryhdyin heti seuraavana päivänä tuumasta toimeen ja piirtelin lehdestä kaavat tottakai omien muokkausten kera. Muun ohjeen unohdinkin niin kuin yleensä teenkin.


Olen niin luvattoman huono seuraamaan ohjeita, joten yleensä päädynkin tekemään oman pään mukaan. Toiseksi, koen kaikki ohjeet niin vaikeaselkoisina, että tuntuu kuin opettelisi uudelleen lukemaan kun tavaa ja tavaa samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen ymmärtämättä yhtään mitään. Siksi ennemmin pohdiskelen itse, että miten tämän teenkään, miten olisi paras.


Kaavojen piirtelyn ja muun suunnittelun jälkeen minulla oli selkeä kuva sydänpääntiellisestä hyvin tyköistuvasta mekosta, jota koristaa yläosaan ja helmaan tulevat pitsiosat.


Tämä on vasta toinen tekemäni mekko ja ensimmäinen tekemäni täysin tyköistuva mekko. Niinpä kuten arvata saattaa, on yläosaa hiottu ja paranneltu moneen kertaa. Alaosan saumat taisivatkin jäädä ainoiksi joita ei ole tehty uudestaan ja uudestaan.


Eniten yllätti, miten pitkä kaavojen mukaan tehty ylöosa oli omalle kropalleni. Suurin aika menikin yläosan muuntamiseen itselleni sopivaksi. Olen kyllä aina tiennyt omien pituus mittasuhteiden olevan pienet, mutta tällä kertaa todella yllätyin.


Ehkä huomasittekin, suunnitelma muutui tässäkin matkan varrella. Alkuperäisessä suunnitelmassani oli pitsiosio myös helmaan. Tarkemmin ajateltuani, olisi mekosta tullut turhankin samantyylinen kuin aikaisemmasta pitsiunelmasta. Tekijän näkökulmasta ajateltuna tottakai mekot eroaa kuin yö ja päivä, ne eroaa toisistaan jokaisella saumallaan. Tulin kuitenkin miettineeksi, että muut eivät välttämättä nää asiaa niin, vaan näkee vain kaksi hyvin samanlaista mekkoa. Niinpä jätin kuitenkin tästä mekosta helman pitsit kokonaan pois.


Tämä pitsi on kyllä minulle sellainen tämän kesän "juttu", joten voin tässä kohtaa jo sanoa, ettei nämä pitsivaatteet tähän jää!

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti