lauantai 15. huhtikuuta 2017

Tavoitteena täydellisyys


Tulin tilanneeksi hetki takaperin Kiinan ihmeellisestä maailmasta laukun erityisesti kesän juhlia varten. Tottakai muuhunkin käyttöön, mutta erityisesti juhlia silmällä pitäen. Minulla ei entuudestaan ollut mitään sopivaa väreiltään neutraalia laukkua. Toki mustia oli, mutta ne ovat jo jotenkin tylsän tavallisia, joten mieleni halajasi uutta laukkua.


Pienen etsinnän jälkeen löysin juuri sopivan, suloisella tavalla hieman vanhanaikaisen näköisen. Kuukauden päivät laukkua odoteltuani, se vihdoin saapui.


Laukku oli muuten odotetun kaltainen, mutta pienenä yllätyksenä laukun reunat olivat silmiin pistävän punaiset. Omaan silmääni todella häiritsevän näköiset.


Rupesin päivän mittaan lämmittelemään ajatusta reunojen läpi käymistä jonkun mustan tussin kanssa. Kuitenkin minulla oli pieni epäilykseni visiostani, joten piipahdin paikallisesta kangaskaupasta kysymässä vielä vinkkejä operaatioon.


Ihanalta ja aina niin ystävälliselta myyjättäreltä sainkin tarpeelliset ohjeet ja vinkit tuunauksen toteutukseen. Tässä vaiheessa on kyllä pakkoa sanoa, että siinä kangaskaupassa on ilo asioida kerta toisensa jälkeen. Henkilökunta on vaan jotenkin niin paljon enemmän kuin pelkkiä myyjiä.


Saamieni vinkkien mukaan kävin paikallisesta kirjakaupasta hakemassa mustan permanenttitussin. Valitsin sellaisen, jossa oli kaksi päätä, toinen päistä oli pienempi yksityiskohtia varten ja toinen hieman isompi suurempia linjoja varten.


Kävin tussin kanssa kaikki epämukavat punaiset reunat läpi ja niitä kyllä riitti! Kerkesin jo innostuksissani käymään päälisauman reunat ennen kuin muistin ottaa "ennen" kuvia. Se olikin se kaikkein näköisin ja silmiinpistävin.


Ilta siinä kokonaisuudessa meni, mutta valmista tuli. Laukusta tuli kaikinpuolin kyllä paljon paremman näköinen, mitä se lähtöönsä oli. Juuri niin upea millaisena sitä odotinkin saapuvaksi myyntikuvien perusteella.


-Satu

2 kommenttia:

  1. Todella kaunis laukku ja hyvin hoksattu tuo "uusiminen"

    VastaaPoista
  2. Kiitos! oli oikeestaan vähän pakko keksiä jotain, koska omaa silmää häiritsi niin pahasti ne punaiset, että olisi kyllä jäänyt laukku käyttämäti :D

    VastaaPoista