maanantai 27. helmikuuta 2017

Colorista Spray #minthair


Vielä yksi Colorista postaus! Viimeisenä oli pakko vielä testata värisarjan spray. Tuttavani osti itselleen sprayn, tosin eri värisen, jo heti kun nämä tulivat kauppaan paikkakunnallani. Hän tykästyi väriin mukavana pienenä piristysruiskeena, joten minäkin päätin testata pitkän pohdinnan jälkeen. Väriksi valitsin villin mintun vihreän. Teinkin viimeisimmän värjäykseni, liukuväri vaaleanpunaisesta olemattomaan vaaleanpunaiseen, juuri tätä kokeilua silmällä pitäen.


Tarkoituksenani oli testata tätä väriä tukan vaaleinpaan kohtaan eli päälitöyhdön latvoihin. Suihkuttelin väriä pitäen paperia värjättävien hiusten alla suojaamassa alempia hiuksia ja korvaani. Sprayta sai suihkutella melkoisen rankalla kädellä ennen kuin näkyi missään. Hiukset joihin suihkuttelin väriä jäi aluksi hieman märän näköiseksi, mutta kuivahti sitten.


Lopputuloksesta tuli kuitenkin likaisen kellertävän vihertävä ällötys. Minulla lähtökohta ei kuitenkaan ollut se blondi vaan hailakan vaaleanpunainen, joten oma tukan värini saattoi olla tekijänä tähän ällötysväriin. En siis täysin voi lytätä tätä kun oma lähtökohtani ei ollut puhdas, voin vain sanoa että tämä sävy ei toimi hailakan vaaleanpunaisen päälle laitettuna. Huomasin itselläni värissä myös toisen epämukavan seikan värin lisäksi, se ropisi päästäni pois. Päädyin siis hetimiten tukkapyykille tämän viimeisen kuvan jälkeen, muuten olisi varmaan ollut koko asunto täynnä ropissutta väriä. Jännin tässä kuitenkin on se, ettei tuttavallani ollut ilmennyt tällaista ropinaa. Omituiseksi välillä menee nämä tukkajutut. Omalta kohdaltani joudunkin nyt tästä väristä ja tästä sävystä sanomaan, että en tykännyt.

-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti