Näytetään tekstit, joissa on tunniste Colorista #lilachair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Colorista #lilachair. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Pirtsakka liukuväri

Lopputulos luonnonvalossa

Menneen viikon aikana tulin kokeilleeksi taas pitkästä aikaa liukuvärin tekoa jonkun muun päähän kuin omaani. Viimeisimmästä toiselle ja pitkiin hiuksiin tehdystä liukuväristä on tainnut jo vierähtää vuosi jos toinenkin. Noh, edellis viikolla työkaverini tuli kysyneeksi, että joskos tekisin hänen tyttärelleen pientä piristystä latvoihin. Enpä ehdotusta sen enempiä jäänyt pohtimaan vaan suostuin oikopäätä.


Olin hirveän innoissani koko värjäyksestä ensinnäkin kun sain pitkästä aikaa tuhtata liukuväriä ja toisekseen myös pitkästä aikaa jotain räiskyvää väriä jonkun muun tukkaan kuin omaani. Värivaihtoehtoina oli kaikki jämävärini, testiostokset sekä vanhaa jäämistöä. Ja niitä muuten riitti kun laitoin ne pöydälle yhtä aikaa. Heitin värien valinnan yhteydessä villin idean kahdella värillä tehdystä liukuväristä. Vaikean valinnan jälkeen värejä valittiin kaksi, Coloristan #bluehair sekä #lilachair.


Hius, mitä lähdin värjäämään oli luonnollinen vaalea. Luonnon tilassa olevan hiuksen ja suoravärin yhdistämisessä on aina olemassa riski ettei väri tartu, ihan vain hyväkuntoisuutensa vuoksi. Tai toinen mahdollisuus on, ettei tartu niin sähäkkänä kuin vaalennuksella kärvennettyyn hiukseen. Tämän takia sekoitinkin värit vähemmän lantrattuna kuin esimerkiksi omaan päähäni. Väriseoksia minulla oli lähtöönsä kaksi kumpaakin väriä, laimeampi liu'utusta helpottava väri, jolla ei ole suurta painoarvoa itse lopputuloksessa, mutta helpottaa saamaan hyvän liu'un värille sekä jytäkämpi seos, joka on lopputuloksessa se näkyvä väri.


Lähdin tekemään väriä kerros kerrokselta ja raita raidalta. Tekniikkanani oli siis käydä latvat läpi tekemällä liukuvärjättyjä raitoja vuorotellen kummallakin värillä. Tähtäsin raitoja niin ettei samaa väriä ole päällekkäin eikä vierekkäin. Kun olin käynyt latvat läpi väriseosteni kanssa, päätin vielä tarttumisesta epävarmana laittaa ihan latvaan väriä laimentamattomana.

Lopputulos keinovalossa

Lopputuloksen nähtyäni laimentamattoman värin lisääminen lopuksi oli varsin hyvä päätös, muuten olisi väri voinut olla liian mitään sanomaton. Lopputuloksesta tuli kaikin puolin onnistunut, täydellisempi kuin uskalsin toivoakkaan. Kyllä kieltämättä pieni ylpeys nousi nähtyään oman käden jäljen valmiina, onnistuin! Ymmärtääkseni myös tämän tukan kantaja oli varsin tyytyväinen lopputulokseen.

-Satu

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Sateenkaaritukka


Sain eilen päähänpiston pastellisesta saateenkaari tukasta. Olin niin utelias testaamaan, etten voinut muuta kuin tänään ostaa värit ja ryhtyä tuumasta toimeen. Päädyin värien suhteen coloristan puoleen kahdesta syystä, niitä oli heti saatavilla ja aikaisemman kokemuksen mukaan colorista on mukavan nopeasti kulahtava, ihan siltä varalta jos homma menee pieleen. Värivalikoimaahan coloristalla on melkein joka lähtöön, mutta itse päädyin sävyihin #pinkhair, #minthair, #bluehair sekä #lilachair.



Taistelusuunnitelmanani oli raidoittaa väreillä summamutikassa kaikki pidemmät töyhtöni. Laitoin väriä ensin laimennettuna raita raidalta koko värjättävän alueen. En hirveästi ajatellut miten raidat laitan, lätkein vain osio osiolta. Ainut mihin kiinnitin huomiota oli se, etten laittaisi saman värisiä raitoja ihan lähekkäin sekä vältin laittamasta minttua ja sinistä ihan vierekkäin. Otsalle tultaessa vähän mietein sitä miten tukkaani yleensä pidän ja asettelin raidat sen perusteella.


Annoin värien hetken vaikuttaa, jonka jälkeen kävin raidat vielä uudelleen läpi lantraamattomalla värillä. Iski jokin epävarmuus värin tarttumisesta haalistuneen vaaleanpunaisen päälle, siksi tämä toinen kierros. En yleensä käytä suoravärejä ilman lantraamista, koska koen ne jotenkin tummiksi omaan pastelli viehätykseeni nähden. Nyt kuitenkin menin tekemään poikkeuksen.


Värien oltua tovi päässä, menin pesemään pää alaspäin taktiikalla. Jotenkin ajattelin päässäni, että se tyyli olisi kaikkein vähiten suttaava. Tukan saatuani kuivaksi oli värit ehkä inan verran turhan voimakkaita omaan makuuni, mutta toisaalta, äkkiä ne taas haaleneekin.


Pientä kritiikkiä kyllä annan itselleni siitä, etten paremmin ajatellut raitojen paikkoja päälaella, tai oikestaan minun olisi ehkä pitänyt lähteä raidoittamaan eri suunnasta. Mikäli seuraava kerta tulee, olen sitten viisaampi sen suhteen. En ole oikein osannut vielä muodostaa omaa kantaani tästä värityksestä, toisaalta hauska, mutta toisaalta outo. Mutta kaikin puolin olen iloinen siitä, että lähdin kokeilemaan tällaistakin eksoottisuutta, muuten olisi se kummitellut päässäni ties kuinka pitkään.


Mitäs te olette mieltä, toppi vai floppi?

-väriholisti Satu