maanantai 24. heinäkuuta 2017

Retrobikinit


Tämän kesän alkaessa olin vannoutuneena päättänyt etten ostaisi ainoitakaan bikineitä. Syynä tähän oli se, että edellisvuosina ostetut bikinit olivat kaikki vain muutamia kertoja pidettyjä eli oikeestaan lähes kuin uusia. Bikinien vähäinen käyttö taas johtuu omasta vilukissaisuudestani. Joinain vuosina olen jättänyt rannat sekä uimiset ihan suosiolla ja vetänyt useaman vuoden saman "talviturkin" kanssa. Vakavamielisistä päätöksistä huolimatta päädyin eräänä kivana päivänä selailemaan bikineitä Kiinan ihmeellisestä maailmasta. Selailtuani hetken, eteeni avautui toinen toistaan upeampia retroa henkiviä bikineitä. Olo oli kuin taivas olisi avautunut eteeni. Muutama päivä tämän kultakaivoksen löytämisen jälkeen olin jo valikoimassa niitä kaikkein hienoimpia. Minulla oli suuria päätösvaikeuksia kahden väliltä, joten homma riistäytyi täysin käsistä ja olin tilaamassa jo kaksia bikineitä.


Siinä kohtaa kun olin tilaus -nappia painamassa, arvelutti minua kolme asiaa. Ensinnäkin se perus jännitys siitä, mitä todellisuus on kun paketti saapuu. Vaikka olenkin itse tehnyt jo todella monta täysin onnistunutta tilausta, on kauhutarinat vieläkin mielessäni, ihan joka kerta kun tilaa -nappia painan. Toisena seikkana se, että sopiiko minulle retro malliset bikinit. Olen jo monena vuonna sellaisia halunnut, mutta kun ei ole tullut kokeilu mahdollisuutta vastaan, olen pidättäytynyt koko bikinien hankinnasta. Kolmantena arveluttavana asiana oli kokonaisen bikinisetin ostaminen samassa koossa. En siis ole ikinä milloinkaan löytänyt itselleni sopivaa kokonaista settiä, vaan aina on ollut toisessa osassa jotain vikaa omaan kroppaani nähden. Siksi olen aina ollut vannoutunut irtokappaleiden ostaja.


Ensimmäisenä saapuivat seilorihenkiset bikinit ja paketista paljastui juuri sellaiset kuin pitikin, punavalkoista raitaa, sinistä sekä suloisia valkoisia nappeja. Bikinien ulkonäkö oli aivan täydellinen. Tämän täydellisen ulkonäön jälkeen päälle kokeilu jännitti entisestään ja pelkäsinkin ihan hirveästi, että bikinit eivät sopisikaan minulle. Ne olivat niin täydellisen näköiset paketista paljastuttuaan, että harmitus olisi hyvin suuri jos ne olisivatkin epäsopivat. Kokeillessa yllätyin todella positiivisesti, bikinit olivat kuin minulle tehdyt, istuivat niin hyvin kuin mahdollista. Olin suoraan sanottuna onneni kukkuloilla.


Toiset bikinit saapuivat jonkin aikaa ensimmäisten jälkeen. Jännitys oli näihin mennessä laantunut, koska ensimmäiset olivat jo niin täydelliset. Jotenkin ajatusmaailmani liikkui siihen suuntaan ettei niin haittaisi, jos nämä olisivatkin virhe ostos. Heti paketin avattuani huomasin merkittäviä eroja tuote kuvaan. Ensinnäkin paksun kiinteän halterneckin tilalla oli lähes naru ohut irrotettava olkain, jonka kiinnitys lenkit olivat rivot, valmiiksi venähtäneet kuminauhat. Toisekseen yläosan takana ei ollutkaan avaus mahdollisuutta, vaan ympärys oli kiinteä. En kuitenkaan vielä menettänyt tässä vaiheessa toivoa, vaan aloin sovittamaan optimistisin mielin. Lopputulos oli kuitenkin se, että alaosa istui päälle täydellisesti, mutta yläosa taas ei.


Vaikka toiset bikinit eivät istuneetkaan minulle yläosasta, olen kokonaisuudessaan tyytyväinen tekemääni tilaukseen. Koska ensimmäiset bikinit istuvat minulle niin hyvin ja olivat muutenkin juuri niin täydelliset kuin olin kuvitellut, peittivät ne toisten bikinien aiheuttaman harmituksen. Olen myös todella yllättynyt siitä, kuinka kivalta tämän malliset bikinit näyttävät päälläni. Vielä en ole päättänyt epäsopivien bikinien kohtalosta, alanko itse käpälöimään niitä parempaan suuntaan vai laitanko eteenpäin. Se jääköön jälleen nähtäväksi.


-Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti